Eikä tää tästä kummene

Pössis ei kun pahenee vaan.
Ainoa syy siihen etten viillä avohaavaa avaimilla, on Tallinnan laivalla odottava paratiisi josta Gösta aikoinaan riimitteli.
Laivalla en tosin vietä kuin jonkun tunnin mutta lupaan etten ole sitäkään selvinpäin.

Pakannut en ole yhtään. Lähtöön on sentään vielä aikaa 11,5 h.
Tälle saamattomuuden määrälle olisi hyvä alkaa keksimään jotain tekosyitä, sellaisia sosiaalisesti hyväksyttäviä. Miksi tehdä tänään jotain minkä tekemistä voi lykätä vielä huomennakin?

Flunssakin on. Ruikuti ruikuti.
Vitutus etsii purkautumiskanavaansa. Toistaiseksi se kuitenkin tyytyy kytemään hiljaisella tulella, kypsyttäen. Köysi liian pitkä ja katto liian matalalla.
Ottaisko oluen, kirkasta vai siirtyisikö suoraan suonensisäisiin nautintoaineisiin?
Jumala mielessä, opasti pomo kun töistä lähdin. Siellä ja syvällä.

Pahimman luokan haircuttia

On se nyt perkele.
Hiukseni ovat olleet lyhyet jo vuosia. Käyn kampaajalla noin kerran kuussa. Minulla oli, siis oli, luottokampaajien luottokampaaja. Palvoin luottokampaajaani. Mutta se meni ja lopetti. Tyystin. Tykkänään. Vaelsin pitkin paskan kaupunnin katuja etsien uutta. Mutta näillä näkymin päädyn viettämään loppuelämäni muistellen sitä suunnitelmallisuutta, näkymää, visiota, ammattitaitoa ja ihanuutta minkä tuo mies elämääni toi.

Ensinnäkin, mitä ihmettä pitää tehdä että saa hiuksensa pestyä kampaajalla? Käsittääkseni se on aina sisältynyt palveluun. Niin ei! Eksä pese sitä koskaan, häh? Sillä muotoilutuotteen määrällä mitä minä hiuksiini upotan luulisi tylsistyttävän paremmatkin sakset. Tai vaikka vaan että sitä olisi mukavampi leikata.

Eikä riitä rautalanka siihen että saisi uuden mallin päähänsä. "Ei ollenkaan tarvi olla samanlainen kun tää nykyinen, saa tehdä ihan mitä haluaa", "mulla on ollu tää otsis/toispuoleisuus/jokumuumikähyvänsä aika pitkään ja haluaisin jotain uutta", "minkälaista ehdottaisit?" Niin johan nämä amatikoulun lahjat hiusmuotoilulle sirkuttamaan että "mä leikkaan tästä tälleen ja tälleen, ku se on näköjään ennenki leikattu silleen" "onks täältä leikattu näin viimeks? Mä että saisit silleen samanlain" "ai onksnää sivut leikattu minkä mittaisella (mikä perkele se nyt on, se muovilätyskä mikä laitetaan siihen koneen päälle)?"

En tiedä, en tiedä, ei kiinnosta. Katsokaas kun se syy siihen että menen kampaajalle on se, etten itse osaa tehdä hiuksilleni yhtään mitään. En osaa leikata, en tiedä miltä näyttää ohennettu, kerrostettu, toiselta puolelta jännästi veitsellä leikattu kuontalo. Maksan siitä, yllättäen, kampaajalle. Tahdon istua tuoliin, chillailla kun päähäni hierotaan äärimmäisen puhdistavaa hyväntuoksuista shampoota, lukea juorulehdet ja mennä kassan kautta kotiin.

Niin ei! Tänäänkin kerroin, vastauksena kysymykseen että mitäs tälle tehtäisiin, että josko tästä pään toisella puolella olevasta lirpakkeesta pääsisi eroon. Kampaaja nyökkäilee, hymyilee ja kertoo että josko tästä ohennettaisi tälleen niin se sit nousis paremmin pystyyn. Suu loksahti auki, kirjaimellisesti. Puhunko seinille? Puhunko vierasta kieltä?

Hiuksia ei tietenkään pesty. Sen sijaan kammattiin tukkaa niin että pelkäsin sen lähtevän irti. Kun leikkaus oli puolessavälissä, minulta kysyttiin että miten olen nyt sit aatellu tätä laittaa. Hiljaiseksi vetää. Pitkäksi ja kiharaksi kuule oon aatellu laittaa.
Toivoin parasta, pelkäsin pahinta ja jatkoin ensimmäisen maailmansodan jälkeen ilmestyneen akkainlehden lukemista. Missä ovat uudet lehdet? Trendikampaamosta löytyy ainoastaan hillittömät pinot erilaisia pinni-lehtiä ja pahimmassa tapauksessa kampaajaliiton propagandalehtiä. Tusinakampaamossa on jonkun rouvashenkilön lahjoittamia ET- ja Seura-lehtiä, koirankorville luettuja Aku Ankkoja ja Seiska. Aina se saatanan seiska.

Puoli valtakuntaa hyvästä kampaajasta! Hinnalla ei niin väliä, palvelulla sitäkin enemmän.