Oi niitä aikoja!

Vaihtoehtojen runsaus on lamauttavaa. World at your feet!
Silloin kun minä olin omilleni muuttava opiskelijan irvikuva, asunnoista oli pula. Vuokrattavana-osastolle pääsi vaikka puistoon sijoitetulla teltalla. Siitäkin oli taistelemassa kymmenen asuntoa tarvitsevaa.
Nyt valinnan varaa on. Liikaa. Huomaa miettivänsä täysin epäolennaisia asioita, kuten talon väriä ja parvekkeen sijaintia. Että ois tosi ihana asunto, kunhan se olisi vain siinä toisen kadun varrella. Sata metriä tuonnempana. Hissitalossa. Toisin päin. Paremmassa maineessa. Paremmalla feng shuilla varustettu.

Toisaalta nirsoilen tahallani. Uskon vakaasti että oikea ratkaisu tupsahtaa eteeni todella vaivattomasti.
Uusi asunto on kasvanut mielessäni uuden elämäni symboliksi. Hyvyyteni ihmisenä on suorassa suhteessa asunnon ihanuuteen.
Ratkaisu mahtaa olla ihan vieressä. On ne talot niin kauniita. Mutta entä jos kumminkin...?

Viisauden äärellä

Hämmästelin kaupassa pölynimurien ihmeellistä maailmaa. Valintani rajautui kahteen koneeseen, tehoiltaan hieman eroaviin. Mietiskelin enää mööpeleiden melutason eroavaisuuksia, joten suuntasin kulkuni tiskille.
Avulias myyjä tulikin kytkemään koneita verkkovirtaan ja esittelemään säädettäviä varsia.
Siinä sitten kuuntelimme, ensin toista imuria ja sitten toista. Selkeä ero.
Avulias myyjäni oli kuitenkin sitä mieltä että asia vaatii vahvistusta, ja loihe lausumaan: laitetaan ne molemmat yhtä aikaa päälle!

Ja näin tapahtui. Vakavailmeisenä julistin valintani ja kiitin palvelusta. Nauroin vasta kotona.

vitun vaikee

Olisin helvetin paljon helpompi ihminen jos vain hermo kestäisi olla.

En tahdo olla säälittävä, silminnähden huono
ja kaikkien neuvottavissa. En kestä hyväntahtoisia neuvoja ja idioottivarmoja ratkaisuja. En tahdo kuulla että kyllä se siitä, asioilla on tapana järjestyä ja suoraan sanottuna suurin piirtein sellaista tämä paska elämä nyt vaan on, kantsis vaan kärsiä.

En tahdo olla joka ikisen asian ymmärtäjä, sietäjä ja hymistelijä. En tahdo kuulla että jokaiseen asiaan olisi ollut parempi ratkaisu jonka ala-asteellakin oleva olisi ymmärtänyt paremmin kuin minä. En kestä sitä että joka ikinen Radio Suomella vingutettava iskelmä tiivistää kaiken tämän muutamaan korniin säkeeseen.
Jonkun sopivan instanssin pitäisi myöntää lupalappuja vitutukseen. Lappu oikeuttaisi pysäköintiin invapaikoille, yksisuuntaisen kadun väärälle puolelle, bussipysäkille ja keskelle moottoritietä. Kaupan kassajonossa saisi etuilla sillä lapulla ja baarissa olutta alennettuun hintaan. Tupakka olisi tietenkin verovapaata.

Väsynyt. Vitun väsynyt.

En tahdo olla ambomaan nälkälapsi, jonka ongelmien edessä kaikki pitävät hiljaisen hetken.
Tahdon olla normaali, tahdon olla minä taas.