Voi saatana tätä aamua.
Voi saatana eilistä iltaa. Sulatin pakastinta. Muutaman ensimmäisen sulatustunnin ajan olin lähes hilpeän reippauden vallassa. Hyvä etten laittanut tiedotetta päämedioihin että huomio huomio, minä sulatan pakastinta.
Paskaa hommaahan se, mutta on tehtävä mitä on tehtävä jos ylimmäinen laatikko ei enää avaudu.
Soveliasta olisi tosin selvittää, että mitä nappuloita pitää painaa että pakastin ihan oikeasti lopettaa sen pakastamisen ja alkaa sulaa. Ei olisi ehkä tarvinnut kykkiä puoli kolmeen asti hakkaamassa niitä jääkimpaleita irti. Kyllä harmitti etten omista kuumailmapuhallinta.
Aamulla olin ihan uskomattoman väsynyt. Ja mitä löydänkään keittiön lattialta? Verta. Ei, en viiltänyt pakastinangstissa itseäni, vaan laitoin pakastimen liian pienelle. Paskat ne lihat siellä jäätyneet.
Aamu oli sitä pudota-voileipä-valkealle-paidalle-kahvitilkan-kanssa-lajia.
Ja olin tietysti myöhässä. Sehän se pelastaa aamun kuin aamun.
Linkitetäänpä nyt sitten uusimpia lukemisia.
Kuka teki huorin?
Teksti valokuvauksesta oli kerrassaan valloittava. Me likes.
Tää on nyt tätä. Ihminen, joka tunnustaa käyttävänsä korvatulppia lasten mekastaessa ei voi olla paha. Myötäelin vahvasti sohvaepisodinkin.
Siinä. Tämä päivä ei lopu koskaan. Ja tietysti unohdin tarpeelliset paperit kotiin. Taas.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment