Sunday, May 10, 2009

Suomirock vai pop vai mitä se ny on

Saattaa suomirokki ja musiikki ylipäätään joskus olla pateettista.
Saattaa ajatella, että ei se lauluntekijä kyllä nyt elämäntuskaa miettinyt kun se tuotakin biisiä teki, vaan ajatteli että pimppiä saan ja rahaa kun taas uuden kipaleen tahkoan.

Että eihän se voi olla niin, että oma elämä, tai kenenkään muunkaan, on tiivistetty johonkin kappaleeseen. Ellet satu olemaan kolmetoistavuotias ja täynnä murrosikäisen tuskaa.

Mutta joihinkin lauluihin on joskus saatu pieni todenkin sana.

Mutta sanoohan ne, että sata apinaa kirjoittaisivat sadassa vuodessa Shakespearen tuotannon jos vain saisivat kirjoituskoneen.


Ei pojat elämän puulaakissa
pidä tapella tosissaan
Siinä voitto voi olla tappio
ja hävinnyt palkitaan
...

Kun voittaa särkyneen sydämen nobelin
Tuulen viemää -oscarin
Elämän kolhuissa olympiakultaa
Saa mestarin tittelin
Ja bonuspalkinnoksi saa
voittaja tietenkin
Tämän maailman kapakoihin
ikuisen stipendin


(Miljoonasade:Ryyppyruusu)

4 comments:

Allyalias said...

Niin totta, niin totta. Harmi kun ei voi ryypätä... Sitten kun voi, ryyppään.

Kai sillä stipendillä löytyy jokin alennus juomiin.

Lilith said...

Jaa-a, taru ei kerro. Mutta jos lähdetään katsomaan, niin stipendiaatteja kyllä piisaa maaliman tuulissa niin paljon että luulisi olevan kerrassaan ilmaista sen juomisen.

Entä jos kuivaryypättäis?
Aattele muuten, sulla on kohta varastossa 3 x 9 tipatonta tammikuuta.

nuunis said...

mä olen siitä huono, etten oikein koskaan malta kuunnella biisien sanoja, vaan tarvin ne tälleen kirjoitettuna. tossa todella oli sellainen todenkin sana. jotenkin hyvin suomalaisen kuuloista lyrikointia, paitsi tavallista kekseliäämmin.

Lilith said...

Nuunis, Miljoonasade on sellaista hyväntuulista mut jotenkin vaaleeta silti.
Ei sitä koskaan jaksa ottaa vakavissaan, jos joku sanoo että tässä biisissä on niiin hyvät sanat. Sitähän pitää sanoa, että tää biisi on hyvä.
Muistan iäti, kun yks tyyppi sanoi mulle, että se Levottomat-leffa jotenki puhutteli. Et ku mikään ei tunnu miltään. En koskaan enää voinut pitää sitä tyyppiä muuna kuin täytenä pellenä. Ja se se olikin.