Saturday, February 02, 2013

Alitajunnasta

Writer's blockin estämiseksi on hyvä julkaista ihan mitä mieleen sattuu juolahtamaan. Ja mikäpä sille parempi ammennusastia kuin oma alitajunta, eli omat unet.

Viime yönä näin unta, että olin Alvar Aallon kanssa sillai intiimisti. Alvar oli aika nuori mies, ottaen huomioon että hän on syntynyt jo 1898. Ja sen lisäksi vielä kuollut vuonna 1976. Nuoren lisäksi Alvar oli unessa komeakin, joskin vähän persjalkainen. Unessa mietin että niinhän se olen minäki, että ei tässä nyt sovi kritisoida.

Alvar oli hieman huolissaan siitä, että haluni intiimisuhteeseen johtui hänen kuuluisuudestaan arkkitehtina. Mietin että onpa epävarma mies. Koitin rauhoitella Alvaria kertomalla asuneeni hänen suunnittelemassaan talossa. Siitäkö Alvar riemastumaan; hinguin siis ilmaista remonttisuunnittelua. Jännästi ei voi edes unissa olla mun suhteet yksinkertaisia.

No, Alvarin kanssa viikonlopun vietettyäni jouduin käymään kaivoksessa jossa oli ollut tulipalo. Työskentelin sille firmalle, joka omisti kaivoksen ja oli jokseenkin epämiellyttävää änkeytyä sinne kaivokseen, jonka turvallisuudesta ei ollut varmuutta. Mutta eipä vähän mitään; sama firma omisti myös tavaratalon ja sielläkin vierailtiin. Tavaratalo oli tietysti rakennettu kaivoksen päälle. Yhtäkkiä, kesken autiossa tavaratalossa käyskentelyn, valot sammuivat ja maa alkoi järistä. Luulin että maanjäristys, vaan eipä suinkaan. Kääpiöterroristiryhmä (ne eivät olleet lyhytkasvuisia vaan jonkun sortin menninkäisiä) oli siepannut meidät linja-autoonsa. Siitä sitten. Tavoitteena ei ollut saada lunnaita, vaan viedä meidät töihin johonkin maanalaiseen maailmaan.

Mutta onneksi mulla oli takana se hekumaviikonloppu Alvarin kanssa.

3 comments:

Tiina said...

En pysty kuin nauramaan... :D :D :D

Annakoo said...

Persjalka-Alvar!

Lilith said...

Tiina! Nyt pitää nauramisen sijaan vakavasti miettiä, että mitä minun alitajunta nyt kertoo meille. Tämä voi olla tärkeä viesti ihmiskunnalle. Alieneilta.

ar, se on latinaksi arsjalka-pelvar!