Oho!

Arvatkaa mitä löysin!
Syötteenlukijan ilman mitään kommervenkkejä ihan silmieni edestä!
Nimittäin Mozilla Firefoxin työkaluriviltä.
Näköjänsä sellaisilla sivuilla joilla on syöte, tuonne osoiteriville tulee viimeiseksi tuollainen hassu pieni kuvake. Kun sitä painaa, kysyy tulikettu että lisätäänkö "live bookmark". Klikkasin että lisätään, ja . Nyt yläreunan bookmark toolbarissa köllöttää jo monta suosikkiblogiani. Aiemmin siellä on ollut vain Latest BBC headlines, mitä en ole ollenkaan ajatellut syötteen tilaamiseksi.

Kun tuota ylärivin linkkiä sitten painaa, ponnahtaa esiin alasvetovalikko josta näkee viimeisimmät postausten otsikot.

Tämän "livebookmarkin" voi lisätä myös kirjanmerkkikansioon tai sinne tehtyyn alakansioon tai . kansioon joka ilmestyy tuonne kirjanmerkit-työkaluriville.

Loistavaa!

[edit]
tässä screenshotteja elokirjanmerkin lisäyksestä:
(olisin laitellut sellaiset hienot nuolet ja pelit vehkeet rensselit että tästä paina, mutta olen niin kädetön gimpin käyttäjä että ei onnistunut)
Eli tältä näyttää feed-pallukka osoiterivin lopussa:


Napin painamisen jälkeen firefox kysyy että tallennetaanko ja minne:


Tästä voit myös luoda uusia kansioita kirjanmerkkeihin tai kirjanmerkkien työkaluriville:
(hmm, tämä saattaa näyttää windows-käyttäjällä hieman erilaiselta?)



Ja näin blogi ilmestyy työkaluriville. Klikkaamalla blogin nimeä näet viimeisimpien postausten otsikot.

Aamun avaus

Jos tänään ei olisi perjantai, tämä olisi ehdottomasti viikon huonoin aamu.
-valvoin liian myöhään, olo on kuin laskuhumalassa
-tupakat loppuivat (aijai miten tekeekin mieli toista tupakkaa kun tietää ettei niitä ole kotona yhtään)
-jääkaappi taisi hajota. Pitkään se kenkkuilikin. Toivon että siihen puhaltuisi jotenkin jääkaappisuuden henki takaisin, koska vuokranantajaan yhteyden ottaminen on vaikeustasoltaan verrattavissa telepaattisen tason yhteyksiin.
-päätä särkee
-en osaa enää sanajärjestystä

Mutta eniten ottaa päästä uusi blogilista ja google reader.

Blogilista ärsyttää; inhoan sitä kun blogin tekstistä näkyy osa siellä listassa, koska se pirun teksti ei pidä paikkaansa. Ennen niin helposti silmäiltävä lista on nyt sekava ja ärsyttävän epäluotettava. Uusia ominaisuuksia, jee, mutta olisi pidetty mielessä ne pari perusasiaa;
-if it ain't broken, don't fix it
-yksinkertainen on kaunista
Loin blogilistalla blogilleni uuden avainsanan: enpidäuudestablogilistasta. Jos jaatte tunteeni, klikatkaa samoin. Arvelin että olisi mielenkiintoista nähdä että onko "muutosvastarinnan" joukko suuri vai pelkästään äänekäs (blogilistan takana jylläävä koneisto tuntuu vetoavan äänekkyyteen).

Blogilistan kenkkuilun takia tutustuin google readeriin. Ei saamari jää jälkeen sekavuudessa sekään. Olen aina ylpeillyt sujuvalla tekniikan osaamisella, mutta nyt olen kuin kuusikymppinen digiboksin asentaja.

Enkä muuten halua nähdä varsinaisia blogitekstejä siinä readerissa. Pidän visuaalista ilmettä lähes yhtä tärkeänä kuin tekstin sujuvuutta. Tahdon nähdä kuvia, lukea tekstiä niillä muotoiluilla mitä bloggaaja on siihen halunnut laittaa. Joskus herkuttelen; haen ensin kahvikupin ja sitten istahdan lukemaan odottamaani päivitystä. Blancosta tekstistä ei välity tunnelma.
Olen pitänyt itseäni nälkäisenä ja kärsimättömänä tiedon valtatiellä (nimim. lyhyetkin alkutekstit ovat kärsivällisyydelleni liikaa!), mutta ei puhettakaan että haluaisin imaista eri blogisuosikeistani vain ensimmäiset lauseet.
Esimerkiksi uutistekstien selaamiseen tuollainen lauseenpoiminta on ihan omiaan. Niissä tyyli on kaavamainen, oikein tehty silmäilyä varten. Blogeissa sen sijaan -luojan kiitos- ei.

Työn orjat

Vilkaiskaapa Akkapahan panostusta tämän viikon pakinaperjantaihin:
Rakastan työtäin

Parhautta!

Sätkiä ja kiljua

Olen opiskeluissa pitänyt sellaista laskuoppia, että muutaman opintopisteen takia ei kannata hirveästi sätkiä.

Vaan männyt viikko on hikoiltu 3 opintopisteen takia niin pirusti. (3 opintopistettä on vanhassa rahassa kaksi opintoviikkoa).
Marlboroa on mennyt kohisten, päivät venyneet, aivot olleet nyrjähtämisen partaalla sen sata kertaa.

Eikä mulla tule mieleen muuta kuin että kolme pistettä kilahtaa tästäkin riemusta, sikäli mikäli oppi ei kaada ojaan ja hylsy tule tentistä.
KOLME!!

Sääenne lupaa että huomenna tulee vettä kuin saavista. Pitäisi sätkiä toiseen tenttiin. Siitä sentään lahjoitetaan 4,5 op. Niistäkin itse asiassa kolme on jo plakkarissa, puolitoista on jaossa huomenna. Ja kaatosateessa pyöräily ylittää pahasti sen vaivannäön mitä olisin valmis puolentoista pisteen eteen tekemään. Vaan ny on pakko.

Taas muille eikä mulle yhtään!

Iltaroskalehdet uutisoivat maataloustukiaisista.
"Eu-rahastajat!"

Niin, niiden maataloustukien tarkoitushan ei ole suinkaan varmistaa sitä, että täällä tuotettua ruokaa pystyisi ostamaan kohtuulliseen hintaan vaan tarkoitus on lihottaa maanviljelijän pankkitiliä.

Niinkö se menikin että Nalle ja kumppanit hujauttavat viljat takaisin peltoon ja syövät itsekseen tuhansia kiloja vihanneksia? Ja ostavat maataloustuella uuden bemarin.

Ainakin siinä pienessä maaseutukunnassa missä minä olen asunut, maataloustuet olivat suuri kateuden aihe. Kateita olivat ne joiden tekemiset maan kanssa rajoittuivat kukkapenkin möyrimiseen.
Olin tätä mieltä silloin ja olen tätä mieltä edelleen: menkää ja ostakaa sitä peltoa. Ja odotelkaa että milloin rahat tipahtavat pankkitilille.

Dagen efter

2.5.2008
klo 04.00
Herään kammottavaan oloon. Pelkään kuolemaa ja sängyn alla olevia mörköjä. Mörköjä on myös suihkuverhon takana ja saunan lauteiden alla, joten en voi jäädä kylpyhuoneen lattialle nukkumaan vaikka mieli tekisi.

klo 9.00
Herätyskello soi. Veikkaan että oma kuolema olisi ihan hyväksyttävä syy lipsua päivän velvollisuuksista. Aamutoimet kestävät n. kaksi tuntia.

Klo 15.00
Viikatemiestä ei näy vieläkään. Ehkä se ei osaa tänne, vaan etsii minua kotoa? Olisiko kenelläkään sen puhelinnumeroa? Tai entä jos lähden kotiin nyt heti, vieläkö ehtii?

Voi töitä; raskaita ovat tehdä ja vielä raskaampia juhlia. Mutta onneksi oli sentään hyvä keli.

Varsin vaan

Vaihdoin nimen.
Vaan nyt on osoite väärin. Hö!

Millä sitä takoisi?

Soitin eilen sen-kalevalan-värkin-mukaan-nimettyyn pankkiin ja muiden asioiden hoitamisen lomassa kysyin että miksi minulta on veloitettu kaksi kertaa palvelumaksu, joista toinen on vielä nimetty "palvelumaksu helmi".

Pankin täti: Niin siis kato kun me ei velotettu ollenkaan palvelumaksuja helmi-maaliskuussa. Ihan tän jutun, tiäksä, tän mistä on ollu paljon puhetta, nii sen takia.
Minä: Öö, siis, ette veloittaneet silloin mutta veloitatte nyt?
P: Nii, nii justiinsa.
M: No mikäs järki siinä on?
P: No en osaa sanoa kyllä.
M: Näenkö mä täältä tilitapahtumat helmikuulta asti?
P: Ei, et valitettavasti näe, mutta minä voin kyllä ne täältä katsoa. Ja tiliote voidaan tietysti lähettää.
M: No onko tästä ilmoitettu asiakkaille, että palvelumaksuja ei mennyt silloin ja nyt menee kahdesti?
P: Ei, ei varmaankaan ole.

Nyt on siis huhtikuu. Tässä kuussa maksan helmi- maalis- ja huhtikuun palvelumaksut. Ihan näsäkkä summa niistä kertyy, 10 euroa ja 20 senttiä. Ensi kuussa maksan palvelumaksut normaalisti, eli yhteissumma kipuaa 13 euroon ja 60 senttiin. Se on aika paljon pankista kahdessa kuukaudessa.
Mutta saanhan kesällä kädenojennuksen! Neljän kuukauden palvelumaksut ilmaiseksi. Laskekaapa matematiikantaitoiset, että paljonko on neljä kertaa 3,40.

Karpolla on asiaa-hengessä olen ihan varma että menivät ne palvelumaksut silloinkin. Miksi eivät olisi menneet? Olisi pitänyt pysyä paperitiliotteen tilaajana.

Sammossa ärsyttää se, että siihen ei voi enää luottaa. Pankkiin täytyy voida luottaa sen verran, ettei jokaista penniä tarvitse kytätä että onko sen nyt pankki sieltä vienyt. Koska jos tarvitsee, voi yhtä hyvin jemmata rahansa patjan alle ja kytätä perheenjäseniä ja naapureita silmä kovana. Tällä järjestelyllä vähentää kytättävien määrän sormet+varpaat-tasolle eikä mukaan tarvitse sotkea edes tekniikkaa.

Miksi ihmeessä maksaisin toimimattomista pankkipalveluista? Tässä viimeisimmät:
-visan saldo ei näy nettipankista, vaan näyttää iloisesti nollaa vaikka siellä laskua olisikin
-maksujen arkistointitunnukset eivät täsmää, joten siinähän ihmettelet kuitti kädessä että summa täsmää, paikka täsmää mutta arkistointitunnus on jotain ihan muuta.

Täten ilmoitan että voin tehdä nämä samat palvelut ilmaiseksi. Tuokaa rahanne minulle, perseilen niiden kanssa mielikuvituksellisilla tavoilla. Jos valitatte, vetoan siihen että teen sen sentään ilmaiseksi.

(täytyy mainita että minua palvellut asiakaspalvelija oli erittäin ystävällinen vaikka dialogi onkin todenmukainen)

Sähköä ilmassa

Olin ammoisina lukioaikoina töissä siivousfirmassa.
Yksi työtehtävistä oli imuroida ovimatot. Siinä kun hieroi jalkojaan ja imuria vasten mattoa, niin imurin metalliputkesta sai luonnollisesti napakat "säkärit".
Työtovereilleni staattinen sähkö taisi olla vieras ilmiö, koskapa toimittivat imurin esimiehen käsiin että huoltoon tämä, siitä saa sähköiskuja.

Olen tässä viikonlopun hieronut persiitäni plyyshisohvaan ja värkkäillyt läppärillä. Parit perkeleet on tullut sanottua kun olen saanut nautiskella tästä staattisen sähkön tarjoamasta virkistyksestä.
Vai pitäisiköhän minunkin kiikuttaa läppäri huoltoon? Ehkä työtoverit olivatkin oikeassa ja turhaan nauroin.

Ally luovutti minulle uuden prenikan:

(no voi mörkö, kuva näkyy hillittömän isona pikselimössönä. En liitä, katsokaa sivupalkkia tai klikatkaa prenikkalinkkiä.)
Kiitän! Ja ylpistyn!

En löytänyt yhteneväisiä sääntöjä tämän prenikan myöntämiselle tai vastaanottamiselle, mutta vapaasti käännettynä tuo ihan varmasti tarkoittaa että minulla on paikka ja tarkoitus tässä kylmässä maailmassa. Kerta sille, hei!

Blogilistan haamupäivittämisen tulkkaus ihmetyttää. Tänään naputtelin sivupalkkia uuteen uskoon, lisäsin muutaman luetun kirjan. Ja blogilista ilmoitti minut päivittyneeksi. Kirjoitin tämän tekstin ja kävin klikkaamassa tarkista nyt-linkkiä blogilistalta. Tuomio: haamupäivitys.

Javalle töitä

Tämän piti olla tuottava päivä.
Projekti oli jo olemassa. Pientä viilausta siihen niin valmista tulisi. Omalle koneelle piti vain asentaa ohjelma joka osaa avata sen. Ja hyllystä löytyy ihan laillinen versio k.o ohjelmasta.
Ei kun asentamaan. Mutta kun java on vanha! Päivitä. Päivitin. Mutta kun se on vanha, liian vanha, tai huono, tai rikki asenna tältä levyltä uusi. Asensin. Ja asensin vielä. Ja sittenkin asensin.
Ei toimi.

Hyllyssä oli myös vanhempi versio samasta ohjelmasta. Ja toimi kuin tupakka!
Tyytyväisyydestä hyristen yritin avata projektia. No mutta minähän olen tehnyt sen uudemmalla versiolla. Merde!
Tähän hyödyttömään sepeämiseen on hujahtanut yli kolme tuntia.
Best laid plans...

Kylläpä viruttaa!

Tietyille materiaaleille on tyypillistä viruminen - se tarkoittaa materiaalin venymistä vaikka jännitys säilyy vakiona. Jos tämä jäi hämäräksi niin ajatelkaa vaikka kauppakassin sankoja : venyvät ja venyvät vaikka ei sinne mitään tavaraa lisää laiteta. Käytännössä tällä tarkoitetaan vähän pitempiaikaisia ajanjaksoja mutta näin niinkon selventävänä esimerkkinä.
Ja sitten asiaan! Tätä ilmiötä kutsutaan englanniksi nimellä creep. Ja kuten lontoontaitoisina tiedätte, tapaavat he sanoa että "it creeps me out" kun joku on vähän semmoista hirvittävää ja vaikeakäsityksistä.
Ja sehän on tietenkin suomeksi että viruttaa! Aion lanseerata nimityksen justiinsa nyty ja tällä paikalla.

(lisäystä vielä: itse asiassa sillä ajanjaksolla ei ole tässä esimerkissä niin väliä, muovikassissa viruminen on juuri se hetki ennenkö ne sangat katkeavat. Se kun se muovi venyy yliluonnollisen näköisesti.)

Askarrellaan, paskarrellaan!

Olen aina ollut surkea askartelussa. En osaa paketoida, en koristella kakkuja, en halua värkätä kavereille itsetehtyjä joulu- ja syntymäpäiväkortteja.
Siksi hieman ihailen ihmisiä jotka tähän asiaan taipuvat ja viitsivät ryhtyä.
Mutta kyllä joskus ihmetyttää että onko pääasia värkkäys vai lopputulos?

Ei siinä mitään, oli siellä hienojakin, käytännöllisiä, kauniita ja sellaisia mitä olen itsekin ajatellut.

(joskus olen myös ihaillut ihmisiä jotka väsymättä jaksavat linkittää tekstiin liittyviä nettisivuja blogiinsa. Tämän jälkeen totean että ihailen edelleen, mutten ite kyllä toiste viiti.)

Kehä

Jos huomaa, että samat kuviot toistuvat vuodesta toiseen vuodenajan mukaan, niin pitäisikö
a) varautua näihin etukäteen, merkitä kalenteriin että
"syyskuu: varaudu vittumaisen henkilön kohtaamiseen joka tekee elämästäsi helvettiä
huhtikuu: varaudu yllättäviin menoihin jotka kaatavat taloutesi, mikäli varallisuus on x, kustannus on x+400 eur"
Yleismerkintä: "kun on kiire, varaudu siihen että tulee vielä kiireempi"
b) tehdä elämäntaparemontti, parantaa tapansa, henkistyä, tulla uskoon, lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen ja hymyillä naapureille
c) lakata kuvittelemasta että vaikeuksilla olisi jotain tekemistä minkään sortin ajanlaskun kanssa, kohauttaa olkiaan ja jatkaa
vai
d)kirota, huutaa, itkeä, potkia, raivota, tupakoida, valittaa

Jostain syystä vaihtoehto d tuntuu juuri nyt houkuttelevimmalta.

Asiasta toiseen, Siwa se sitten on yllättävä. Ei yllättävän lähellä, vaan siten, että jos ostaa tupakka-askin, kahvipaketin ja vessapaperia, niin vähän yskittää kun kassatäti sirkuttaa että "ykstoista euroo ja kaksköt senttiä!"
Sehän on, perkele, vanhaa rahaa ainaki miljoona oravannahkaa ja silloin kun minä olin ja ei ennen ja voi ristus perkele että on kallista.

Humiseekoon se

Valokuvatorstaissa aiheena Humiseva harju

Ne tahtoo Ingallsin Lauran

Avoin työhakemus;

tarjoudun palvelukseen pienen tai keskisuuren valtion diktaattoriksi. Valtiolta toivotaan trooppista sijaintia, aiempaa kokemusta yksinvaltiaista sekä kykyä suostua uusiin ja päättömiin vallanpitäjän oikkuihin. Olen hyvin diktaattoriksi soveltuva omavaltainen sooloilija vailla minkäänlaisia yhteistyökykyjä. Aggressiivisuus ja äkkipikaisuus ovat valttejani. En arvosta auktoriteetteja, halveksin kompromisseja ja olen kyvytön vastaanottamaan kritiikkiä.

Palkkatoiveeni on valtionne BKT, luontaisetuna minulle pitää myös langeta korruptiotulot, tai ainakin aimo siivu niistä.



(ja joo, onhan se otsikko ihan päätäsärkevän angstinen, mutta antakaa nyt siimaa. Että väitinkö, vittu, olevani kiltti ja kiva? En siis teille rakkaat lukijani. Vaan siellä oikiassa elämässä.)

Lainaus

"Toisinaan hullut näyttävät aivan normaaleilta ja ovat kuitenkin kaiken aikaa ihan tärähtäneitä."

Toteaa komisario Bacon Agatha Christien kirjassa Paddingtonista 16.50.

Kääntäjälle satikutia: onko nyt tosiaan niin, että "I don't think" on jatkuvasti käännetty "en luule"? Hoono soomi!

Sori, Luna Negra

Aiemmat lausuntoni Luna Negra Merlot-humppakuutiosta ovat suuresti liioteltuja. Tai sanotaanko että uudelleen harkittuja.
Kevyttähän tämä, mutta ihan juotavaa settiä kaikesta huolimatta.
Ehkä oluella on jotain tekemistä asian kanssa. Mutta oi onnea! Tiedä kuin hyviksi ystäviksi tästä, minä ja Luna.

Luettua ja kritiikkiä

Harhailin kirjakaupassa ja sain vinkin ystävältä: lue tää esikoisromaani, tää oli hyvä. Kyseessä oli Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta.
En linkitä tähän arvosteluja kirjasta, koska ne kertoivat mielestäni juonesta ihan liikaa. Mielestäni riittää, kun tietää että kirja on eräänlaista fantasiaa, ei sci-fiä vaan fantasiaa. Takakansi kuvailee sitä mysteeriromaaniksi, mutta mysteeri kuulostaa ihan Agatha Christieltä, eikä tämä mitään dekkarigenreä ole.

Kirja oli sitä sarjaa että luin sen yhdeltä istumalta, en pystynyt lopettamaan. Mukaansatempaava. Suosittelen!

Tuon kirjan myötä mietin (en tosin ensimmäistä kertaa) että miksi miesten kirjoittamat naishahmot ovat usein perin... No, samanlaisia. Niitä leimaa mielestäni impulsiivisuus ja eräänlainen hillitsemättömyys. Nämä miesten luomat naiset kyllä tuntevat, inhimillisestikin, mutta eivät koskaan toimi toisin kuin tunteet sanovat, eivät pysty verhoamaan vaikuttimiaan tai päämääriään. Silloin kun käytöksen syyt eivät ole kaikkien arvattavissa, ne ovat pimennossa naiselta itseltäänkin.

Toinen, kalliilla rahalla ostamani uutuus on Caroline Salzingerin Terveisiä pahan akselilta. Mikäli harkitset kirjan ostoa, voit tällä vinkillä säästää: kirjan kiinnostavimmat tapahtumat ovat siinä takakannessa. En ole lukenut Salzingerin raportaaseja tai uutisia, joten en osaa arvioida häntä journalistina, mutta kirjassa hän antaa ainakin itsestään kovin hömppämäisen kuvan.

On ihanaa niin ihanaa olla ulkomaantoimittaja kun on siitä lapsesta asti haaveillut. Mutta ennen menemistä Irakiin täytyy "shoppailla koko päivä" että kestää olla sitten siellä missä ei ole muotia. Sitten kun siellä onkin, niin eihän sitä pysty jäykkä ruotsalainen heittämään burkhaa pois ja olemaan niin kuin länsimaissakin ollaan.

Pohjois-Koreassa iskee paniikkikohtaus kun on niin kamalaa, Kuuban-lomallakin tulee koti-ikävä.
Kirja vaikutti lupaavalta kuvaukselta maista joista meillä on kovin paljon ennakkokäsityksiä. Kuvailu jää kuitenkin pinnalliseksi ja toimittajan omien tuntemusten kuvailun jalkoihin.

Kalleudesta: ruotsinkielisen pokkarin saa alle kuudella eurolla, suomenkielinen kovakantinen maksoi lähes kolmekymppiä. Jos ruotsi taipuu niin osta se pokkari. Kovakantiseen älä tuhlaa, lainaa kirjastosta tai odota alennusmyyntejä.

Mieli teki lukea pitkästä aikaa Rosa Liksomia, valinta kohdistui Reitariin. Koska olen tynnyrissä kasvatettu, luulin kirjaa Liksomin novellikokoelmaksi. Kyseessä on tietenkin taiteilija Reidar Särestöniemestä kertova fiktiivinen teos. Tätäkin suosittelen, ihan ehdottomasti. Jos taiteilija ei ole tuttu, herättää tämä kirja kiinnostuksen. Murre tempaisee mukaansa ja vaihtuvat kertojat vievät tarinaa hienosti eteen- taakse ja ylöspäin.

Lainaus: (Anttu, Reitarin veli) Reitari oli kaikki ja mie en ollu mithään.

The torkkupeitto

(edellisessä postauksessa olleen meemin vastaukset kommenteissa. Sen edellisen postin kommenteissa siis)

Tämähän ei ole neuleblogi, mutta tätä kätteni hedelmää en malta olla esittelemättä.

Olipa kerran neuletakki, pitkä ja lämmin. Tulipa terrieri ja söi neuletakista napit. Mitäs olivat naudannahkaa ja puuta. Houreissani kuvittelin että minähän se uudet laitan. Ihan varmaan joo. Neuletakki oli kohtalaisen hankala kapistus koska (sen lisäksi että siitä puuttuivat napit) siinä oli huppu ja pituutta roimasti. Edelleen houreissani kuvittelin että minähän sen hupun puran ja teen toisenlaisen kauluksen. No ihan yhtä varmasti ja samalla aikataululla kuin ne napitkin laitan.

Arvelin että puran koko roskan ja suon sille uuden elämän torkkupeittona.
Ja oletteko ikinä koittaneet purkaa tehdasvalmisteista neuletta? On muuten mukavimmasta päästä hommia. Hauiksia pakotti kuin paremmankin treenin jäljiltä, lattialla kiemurteli viitisen metriä lankaa ja kilo nöyhtää eikä valmista meinannut tulla millään. Vaan niin päästiin tähän:



(tulitikkuaski mukana mittakaavan vuoksi, ei siksi että olisin ajatellut polttaa koko roskan vaikka ei kyllä ollut kaukana sekään aatos).

Ensin virkkasin tämän ohjeen mukaisesti kympin koukulla, molemmista reunoista silmukan poimien. Torkkupeitto alkoi muistuttaa uhkaavasti pannulappua. Arvelin ettei ole mukava torkutella jäykkyydeltään aaltopeltiä muistuttavan peiton alla, ja purin koko roskan. Uuteen yritykseen lähdin takareunasta silmukan poimien. Johan pehmeni! Mutta toisesta puolesta tuli susiruma. Eipä sekään mitään, mutta lanka ei riittänyt. Liian lyhyt peitto.

Äiti kävi kylässä ja ehdotti että jatka kankaalla. Tämäkin ponnistus olisi ylittänyt käsityökapasiteettini runsaasti, joten viittasin äidin ohjeelle kintaalla ja purin koko roskan. Taas.

Koska lanka on paksua, arvelin että vähempikin määrä pylväitä riittää ja siirryin malliin *ks-p-ks-p*
Aloitusrivi oli kiinteitä silmukoita, samoin lopetus. Reunat kävin läpi "puolella langalla" (lanka on siis paksua vaaleaa ja seassa haituvana ruskeanvihreää ohuempaa), ensin piilosilmukoilla ja sitten kiinteillä.
Ja valmista tuli! Sähköinen se on kuin mikä, mutta lämmin!

Luna Negra

Teki mieli punaviiniä. Sivistyneesti illan hämärtyessä naukkailla lasi tai kaksi.
Alkossa pällistelin ja vertailin. Tarkoitus oli ostaa laatikollinen, pullo pitää juoda kerralla ja tilanne ei suinkaan vaatinut tiukkaa punkkukänniä vaan ainoastaan pienen hiprakan.

Ostin sitten Luna Negra Merlota. Ja hyi saattans.
Onhan kitkerää! Varalta otin lisää, jos paranisi. Ihan kuin uitettua koiraa olisi nuolaissut. Montakohan lasillista pitää litkiä ennenkö maistuu edes siedettävältä? Thyi.

Myönnetään, edullisuus oli ratkaiseva tekijä ostopäätöksessä. Laatikkoviini ei taida laadulla päätä huimata, mutta muistelen ihan siedettäviin makuihin törmänneeni. Koska valikoimassa ei kuitenkaan ollut yhtäkään tuttua viiniä, päädyin edulliseen, koska vituttaisihan se ottaa sitä kalliimpaa jos se onkin huonoa.

Aina silloin tällöin törmään hyvään punkkuun. Miksi, oi miksi en laita niitä nimiä ylös, vaan aina uudestaan mietin pitkäripaisen hyllyjen edessä että no mitä sitä ny. Tätäkö sit.

Eilen pähkäilin erilaisen ongelman parissa ja toivon tähän mielipiteitä: Onko Alien - Resurrection kenties maailman huonoin elokuva vaiko eikö? No, myönnetään että Do not disturb on tähän mennessä ehdottomasti huonoin näkemäni, mutta Alien-saaga on muuten ihan ehdotonta elokuvaa, joten tältä viimeiseltäkin olisi odottanut jotain tasoa.

Asiasta seuraavaan; Ally meemitteli, sopimusehdoissa mainittiin blogiin liittäminen joten tässä tuloo:

Kirjaa nimesi kommentointiin niin kerron sinusta

1. Vastaa nimelläsi ja minä kerron sinusta jotain.
2. Kerron sinulle, mikä bändi/elokuva muistuttaa minua sinusta.
3. Keksin jotain yhteistä/samaa intressiä mitä meillä on.
4. Kerron mistä saattaisin kadehtia sinua.
5. Kerron ensimmäisen muistoni sinusta.
6. Kerron sinulle eläimen, josta tulet mieleeni.
7. Kysyn sinulta jotain, mitä olen halunnut kysyä.
8. Jos teen tämän sinusta, laitathan tämän blogiisi.

Näin Ally kertoi minusta:
Lilli, aah... Sinäkin olet helppo!

2. Bändinä olet Nine Inch Nails, vähän vaihtoehtoinen ja muodikas, silti tutulla vivahteella. Jos olisit elokuva, olisit Königin sarjikseen perustuva Tappajakondomi.
3. Meitä yhdistää jokunen ihminen, ystävyys, lukeminen ja leffat. Näin niinkös esimerkiksi.
4. Kadehdin huumorintajuasi ja tosi katu-uskottavaa asennettasi.
5. Muistan sinusta ensimmäisenä pitkän, vaalean tukan ja veikeän, hymyilevän naaman. Muistan yllättyneeni, kuinka fiksuja ajatuksia sinulla oli.
6. Eläimenä voisit olla vaikka gekko. Ne ovat tosi mielenkiintoisia otuksia.
7. Ehtisitkö näkemään lähiaikoina?

Lisäys: Näin Neiti Minkkinen kertoi minusta:

1. Vastaa nimelläsi ja minä kerron sinusta jotain.

Lilith, pitelemätön ja suorasukainen nainen, jota ei kiinnosta tippaakaan, miellyttävätkö hänen mielipiteensä kaikkia. Lilith ei ehkä pääse takaisin Paratiisiin, mutta kukapa siellä ikuisessa harmoniassa jaksaisikaan hymistellä.

2. Kerron sinulle, mikä bändi/elokuva muistuttaa minua sinusta.

L7. Sopivasti rokkaava, ei turhan kiemurainen; tinkimätön, viisas ja ehdottoman katu-uskottava.

3. Keksin jotain yhteistä/samaa intressiä mitä meillä on.

Blogiasi lainatakseni, mainitsemiesi lisäksi vaikkapa: Lost, Frasier, escape-room-pelit, sana-assosiaatiopelit, palapelit, kirkas viina. Ja punaviini, ilmeisesti.

4. Kerron mistä saattaisin kadehtia sinua.

Kyky saada lukija nauramaan. Kielen elävyys. Asenne!

5. Kerron ensimmäisen muistoni sinusta.

Jonkun blogissa oli linkki blogiisi. Luin hihitellen Cosmopolitan-aiheisen kirjoituksen, ja sen jälkeen heti ne kaikki muutkin. Minusta olit ihanan pelottava!

6. Kerron sinulle eläimen, josta tulet mieleeni.

Kettu. En tiedä miksi.

7. Kysyn sinulta jotain, mitä olen halunnut kysyä.

Itsekeskeisesti kysyn: Miksi luet blogiani?

Pokkaan ja jatkan, eli jos haluat minun kertovan sinusta niin nimeä kommenttilaatikkoon vaan.

Linkkejä

Sanokaa hömpäksi mutta minä olen koukussa:

Horoskooppeja päivälle ja pidemmällekin ajalle.

Ally luovutti minulle kunniamerkin:




Mielihyvästä punastellen luovutan eteenpäin seuraaville:
Nuunis ja Panu
Akkapaha
Ally
Reetta
Ohari
Opilas
Neiti Minkkinen
Vogod
Youngit
Ameriikan Errol
Pastillinjauhaja
sekä Nopo

Valinnan vaikeus

Valokuvatorstaissa aiheena valinnan vaikeus:



Näin leikki-iän ohittaneenakin olisi vaikea valita noista mieluisin.

Slut!

Tässä sitä ollaan taas! Nip/tuck on loppu. Älkääkä sanoko että vastahan se torstaina alkaa, uudet jaksot taas, jee tai plääh tai mitä ikinä olettekaan sarjasta mieltä.
Koska nyt on puhe viidennestä tuotantokaudesta. Kyllä, olen hämmästyttävästi siirtänyt astraaliminäni joka tiistai Amerikan mantereelle ja katsonut kaikki jaksot. Missään nimessä en mitenkään kyseenalaisella tavalla ole hankkinut näitä uusimpia jaksoja käyttööni.

Okei, kyllähän se alkaa jo kyllästyttää kun aina, ihan aina löytyy uusi kiristäjä/tappaja/sekopää/ Christianin hoito joka tarvitsee ja saa ilmaista plastiikkakirurgiaa. Mutta siitä huolimatta koukussa ollaan, ja pahasti.

Käsikirjoittajien lakko on vaikuttanut elämääni enemmän kuin yksikään lakko tätä ennen.

Mitäköhän astraaliminäni seuraavaksi katselisi?

Hankin elämän ja tutkinnon heti kun maailmasta loppuu Lost, Frasier, Nip/tuck, Täydelliset naiset, Simpsonit,escape-room-pelit, sana-assosiaatiopelit, palapelit, punainen malrboro, olut, kirkas viina, opintolainan valtiontakaus ja opintotukikuukaudet.

Ohari haastaa

...ja se haaste menee näin:

1) Laita viisi linkkiä viiteen aikaisempaan blogipostaukseesi. Niiden tulee liittyä näihin viiteen teemaan alla.

1. Perhe
Oikaisen kolmoskohdassa ja laitan kommentin jo tähän. Perheeseeni on blogissa kovin vähän viittauksia. Tässä tekstissä superpakastuksesta kertoja on kuitenkin perheenjäsen. Samainen jäsen on minulle varsinainen tiedon atlas: jos en jotain tiedä niin häneltä kysyn ensimmäisenä.

2. Ystävyys
Ally on ensimmäinen tosielämän ystävä joka aloitti bloggaamisen. Toisin sanoen, ensimmäinen joka oli ystävä ensin reaalimaailmasta ja vasta sitten netistä.

3. Rakkaus
Narsistisesta otsikosta huolimatta tuossa kirjoituksessa käsitellään kyseista aihetta. Kyseinen tapahtuma naurattaa minua vieläkin. Sellaisella hellyyttävällä tavalla muistuttaa että minkälaisen ihmisen kanssa elämäni jaan. Ei kumminkaan paskempi valinta, pojat.

4. Minä itse
Tässä on kuvattu ongelmaa jonka kanssa painin säännöllisin väliajoin. Paitsi nyt kun otin hiukset pois. Hähä! Siitäs saitte! Kolmella millillä on kuule rajattu.

5. Mitä tahansa
Tämän laitoin ihan siksi kun pidän tästä tekstistä itse.
Olipa vaikeaa, niin kuin Oharikin sanoi! Ei sitä ihan sydänvertaan tänne vuodata.

2) Haasta viisi muuta bloggaajaa tekemään sama. Yritä löytää ainakin kaksi uudempaa tuttavuutta, joihin voit näin tutustua paremmin.
Okei, tällaiset lähtee:
1. Akkapaha
2. Nopon kuappi
3. Vogod
4. Neiti Minkkinen
5. Sun äitis


3) Lue postaukset ja jätä halutessasi kommentteja.
Tehty.

Ookko nää vieläkää nauranu

Perjantaina oltiin taas kultturellia ja möllöteltiin stand-upia. Tilaisuus olikin loppuunmyyty. Saavuimme paikalle elegantisti vähän-vaille-tasan ja vapaat paikat olivat hajanaisina pitkin salia. Onneksi oli lisätty eturivi.
Ennenkö huomasimme eturivin, näin yhdellä rivillä kaksi vapaata paikkaa: toinen ihan rivin päässä, toinen melkein toisessa päässä riviä.
Ehdotin reunassa istuvalle tytölle että mitenkä sitä jos kaikki sen yhden pykälän siirtyisivät, niin meidän porukasta pääsisi kaksi istumaan. Tyttö mietti sekunnin, kaksi ja vastasi sitten topakasti että "niitä pitää pyytää". Varmaankin olin jo hervottomassa naura tänään-moodissa mutta tuolle ei kyllä voinut muuta kuin nauraa.

Ja itse esitykseen! Jouni Kallio oli yhtä hauska kuin hartiansa leveät (no eikä kon oli se oikeasti hauska!), Steve Hughes oli aivan loistava, Zaani piti spiikkinsä lyhyinä syystä tai toisesta ja Peter Sapiano kertoili turistin elämästä Suomessa.
Ostin myös Hughesin keikkataltioinnin missä oli lisää hyvää settiä. Kyseinen aussiherra taisi pitää pohjoisen yleisöä jäykähkönä. Ei tainnut tietää että mehän vaan pinnisteltiin ettei menisi vitsit ohi. Sitäpaitsi yleisö pelkää hysteerisesti joutuvansa osaksi esitystä, joten parempi istua kuin kirkonpenkissä, nauraa silloin kun muutkin ja väliajalla ottaa rohkaisevaa. Ettei tarvi itkun kanssa kotiin jos kumminkin joutuu komiikan välineeksi.

Haastoivat

Akkapaha suunitteli varsin mainiot kansalaisopiston kurssit ja haastoi siinä sivussa minutkin suunnittelemaan.
Haaste kuuluu:Ideoi 5-10 kurssia, joille haluaisit osallistua, ja haasta viisi muuta jatkamaan meemiä. Koska kurssille on kuulemma kivempaa osallistua kavereiden kanssa, ota omalle kurssilistallesi mukaan yksi haastajasi kursseista, jolle haluaisit myös osallistua.

Ensin menisin Akan pienpuhumise puuhakurssille:
Mut kaikkii tietoo eijoo tietosanakirjoiskaa. Jos meinaa pyssyy porukois, nii nykyjää pittää seurata akkoilehtii ja juossa kaupast toisee, remontoija keittiö ja sit viel sotkee se. Ei jaksa. Sen sijjaan mie mänen Pienpuhumise puuhakurssil. Siel oppii sujuvast haastamaa kaike tarpeellise ruuvalaitost, sisustamisest sekä julkkiksii tekemisest. Nyt pärjää kaikil kekkerlöil eikä ennää tarvii istuu tuppisuun ies naisvaltase työpaikan kahvipöyväs.

Ja tällaiset laittaisin muuten pystyyn:

1. Työelämän tietokonetaidot
Henkilöille, jotka tuntevat jo tietokoneen käytön perusteet (mm. blogit, pelit, testit, palstat)
Syvennä tietojasi tällä työelämään sovellettavalla kurssilla.
Osa-alueet:
1) Oikeaoppinen ilmeily; näytä sopivan mietteliäältä lukiessasi täysin töihisi liittymätöntä sähköpostia.
2) Naamiointi: salamannopea hiirenkäyttö - pasianssista exceliin silmänräpäyksessä
3) Nipistystekniikka: opit oikeaoppisen peukalonnahan nipistyksen joka estää paljastavat naurunpurskahdukset avokonttoriympäristössä
4) Tiedostojen luominen : opit luomaan jopa johtotason henkilöitä hämäävän tiedoston joka antaa vaikutelman ahkerasta työnteosta
5) Tietojen hävittäminen: tärkeimmät toimenpiteet harrastuksen salaamiseksi työympäristössä


2. Alkoholi ja kohtuus
Alkoholi ja läheiset: Juomisharrastuksen toteuttaminen ilman kohtuuttomia vaurioita parisuhteelle ja perhe-elämälle.
Karttaosio: Alkot ja juottolat kohtuullisen taksimatkan päässä kodistasi. Oma kartta mukaan!
Jälkihoito: hillittömän krapulan tainnuttaminen kohtuulliseksi
Jälkipeli: Illan tapahtumien selvittäminen kohtuullisin puhelinkuluin
Jälkipeli II: Kohtuullisen koron pikavipit talouden tasapainottamiseksi juomisen jälkeen

3. Eppäilijän kurssi
Erityisesti Ouluun vasta muuttaneille.
Kurssi sisältää ennakkotehtäviä:
Mietippä naapurias: mitä vikkaa siinä vois mahollisesti olla, mikä ei päälepäin näy mutta varmasti o olemasa, ku se on semmone eppäilyttävä kaikinpuolin.
Naapurin ommaisuus: mitä vikkaa on naapurin autosa, vaimosa, mukuloisa ja talosa.
Tuntemattoman kohtaaminen: Millasia huonoja puolia voi olla ihimisesä joka päälepäin näyttää iha hyvin toimeentulevalta ja kunnolliselta. Mite sille puhutaan että tajuaa ettei täsä mitenkään erikoisena pietä sitä, vaikka ois korkiakoulut käyny ja tienaiski hyvi.

4. Luovan kirjoittamisen kurssi
Erityisesti bloggaajille! Vetäjinä menestyneimmät iltapäivä- ja juorulehtien toimittajat. Opi kuinka sinänsä mitätön tapahtuma saadaan skandaaliksi! Kirjoita rivikaupalla tekstiä tietämättä aiheesta yhtään mitään! Näin ärsytät vähemmistöjä!

5. Helposti hipiksi
Stressaatko liikaa? Kiristääkö pipo? Ahdistaako arki?
Tule oppimaan rauhaa ja rakkautta hippikurssillemme! Opit mm. batiikkivärjäyksen, kotipuutarhan perustamisen ja väkivallattoman vastustamisen salat. Kurssimateriaali sisältää bongin, ei rehuja.

Osallistumaan haastan ne ketkä löysivät itselleen sopivan kurssin.

Usko Elleihin

on meinaan nyt mennyt! Tyystin!
Täytyy myöntää että en Soneraplazan Ellien luotettavudesta olisi aiemmin pystynyt kommenttia esittämään, sen verran harvoin olen kyseiset sivut avannut.
Mutta nyt siellä kävin ja tein testin. Testituloksen oli tarkoitus kertoa että onko minussa besserwisserin vikaa.
Häpeän puna poskilla vastailin kysymyksiin. On, usein, aina, mitä, onko tämä muka viisastelua? Väärinkäsityksiähän minä vaan oion...
Tuskanhikeä pukaten painoin tulosnappia. Kuvittelin jo miten minut tuntevat myhäilevät kun lukevat sen tuloksen täältä, että siinäs näet, mene ittees nyt viimeinkin.
Vaan arvatkaapa!
Näin se tuomitsi:
Ei liikaa brassailua

Olet ihana keskustelija siksi, että otat muut keskustelukumppanit huomioon. Esität paljon kysymyksiä, mikä ei todellakaan tee sinusta taukkia, vaan antaa vastapuolelle tunteen, että olet kiinnostunut. Kaikkihan haluavat puhua itsestään ja itselle tärkeistä asioista. Myös sinä, mutta suot sen ilon myös muille. Vaikka tietäisitkin ”paremmin”, et henno laukoa päin naamaa, jos kollega kertoo kiihkeästi ”oikeasta” tavasta avata simpukka tai ystävä vaahtoaa ”salaisesta” hiustenpesukikasta, jonka sinä kuulit jo seitkytluvulla mummoltasi.


Ja tämähän on niin bullshittiä kuin vaan voi olla!
(mutta salaa tunnen mielihyvää. Ihana, minä!)

Historia

Valokuvatorstaissa aiheena historia.

Kielkonneen asiakkaana

Löysin surffaillessa Akkapahan kielkonneen ja heti laitoin tilauksen vetämään. Ja jo saapui tilaus, alkuperäinen teksti sai kerrassaan uuden, hersyvän hauskan karjalaismuodon. Tällainen siitä tuli:

Senko ompeloo kuka ossaa, senko rassaa konetta vaikkei ossaiskaa

Mieko oikei hoksasin jot rassaan tikkikonneen uutee uskoo ja iha isse. Koita vaa siekii näil konstiloil!

1. Mis lie koko vehe, eiko essimää.

2. Kah, löyty. Näkkyyhä tuoho oleva käskirjakii. Voisha sitä vilasta jos kehtais ja kerkiäis.

3. Het alkuu pyöräytettää ruuvit levällee, levitellää kaik minkä irti saap.

4. Hölvätää kirassii tai mitä lie öljyy pitki palasii ja sammaa syssyy viel niihe vieree. Manuaalis haastoit jotakii Singeri omist mönjist, mitä turhii. Lukkorasvalha meil on kaik muutkii paikat kunnos pijetty.

5. Kahos, jäikii ylmääräne osa tähteele. Se johokii jemmaa. Eiköhä tuole jottai käyttöö keksitä, jos viel sattuu vastaa tulemaa.

6. Sit vaa töpsel seinää. Rekku kannattaa pittää likel, jaloksis härräämäs, jottei vaa pääse paikkoi sotkemaa.

7. Eiko testaamaa. Piirongipäält pienimmäine pitsiliina mummon peruloita, jos kokkeilis konetta vaik siihe.

8. Sihataa rihmat kohillee, pujotellaa lävite jokkaisest reijäst ja kaikist liikkuvists osist. Ohjeitaha vois viel vilassa, jos vaa löytysiit.

9. Polkassaa homma käyntii. Muistellaa kaihol manuaalii, mitähä siin vihjattii tekemää kohas ”Politin toimii vaa viimesil voimil, kone huutaa ko sika teuraal eikä jäleskää oo kehumista”.

10. Saakeli, rihmat männiit säkkyrää! Essitää ukkokulla messäsakset, saap ies tuon alalangan pätkästyy.

11. Mitä se näyttää tuo puolakii, joha onnoi sotkus. Hositaa lissää saksil ja leikkurloil, haravoijaa liijat pois.

12. Ai sitta, piski on kyl tähä männes joutunt pissimää pitki lattiita. Ei sit kerint kukkaa käyttämää pihapuolel. Ei hättää, kuivatellaa varpaat. Piisaaha tuos vieres noita riepuloita, mitkä jonottaat ompelukonneel korjattavaks.

13. Viel pittää tutkailla konneen namikat. Pyöritellää, josko jo asettus rihman kirreys kohillee, ja kuunkierto ynnä se messäreunas ikävissää mouruuva kissa. Eiköhä vaa alakkii ompeleen jälk näyttää muinasii inkoloihen kirjotusmerkkilöiltä.

14. Pole, pole! Alalanka pittää saaha tiukattuu vasite puolan ympäril.

15. Eikä mitä, kuka hullu kästöitä kehtaa. Tarkkaa ko essii jo löytyy vehkeest viel uus namikka: ”Pikane poisto ommelkonneihe taivaasee”. Ai katos, tuosha tuo manuaali näyttääkii oleva. Anti olla, jo voip kaikes rauhas virnailla kanne kuvil isseesä täyn olevist ompeluseuralaisist ja kaike maalima koristeompeleist. Happamii, sano kettukii.

Tajunnanvirtaa

Vain löysinpä tämmöisen pelin.
Koittakaahan tekin että virtaako tajunta ja mihin suuntaan.
Pelin idea on siis assosiaatio. Ruutuja paljastuu lisää kun sanat osuvat oikeaan, ylhäällä oikealla on ruudukko jossa voi liikkua hiirellä.

Ookko nää nauranu

Kävin eilen katsomassa stand-uppia. Olin stand-up-neitse, koskaan aiemmin en ole tähän taiteenlajiin elävänä tutustunut.
Ja hauskaa oli. Zaani piti hyvin tunnelmaa yllä välispiikeillään ja Pirjo Heikkilä oli ehdottomasti illan paras esiintyjä. Molemmat toteuttivat sitä mikä stand-upista tekee hauskaa: itsensä likoon laittaminen.

Jaiks! Nyt valehtelin. Olen päästänyt stand-upin tätä ennen ainakin kakkospesälle, koska entisen työpaikkani kekkereissä sitä joskus esitettiin. Ja nimenomaisesti saman Zaanin toimesta.

Yritin tähän samaan syssyyn purskauttaa ilmoille vihani joitain sanontoja ja sananparsia koskien, mutta koskapa niitä ei löytynyt tarpeeksi listaa ajatellen, päätän tänään tähän:

Sanonnasta Hei nythän mä hokasin pitäisi pikimmiten määrätä sakkorangaistus ja häpeäpaalutus. Hokatkaa nyt perkele että tuo on jo hoettu. Kulutettu. Loppu, tyst, slut!

Jos pysähtyisit

Valokuvatorstain aiheena kuva-assosiaatio:


Mielestäni vasemmalla voisi hyvinkin olla tällainen näkymä.

Spiraali

Valokuvatorstain aiheena portaat.

Kiinan meri, meri Kiinan

Valokuvatorstaissa aiheena saaste.


Vesi ei näyttänyt kovinkaan puhtaalta mutta ilolla lapset siinä uivat.

Hieno uutishetki

Sanomalehti Kaleva julkaisi perjantaina uutisen (klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana):


Soo soo poliisi ja rajavartiosto! Oi korruptiota!

(P.S: sittemmin Kaleva muokkasi uutistaan, mutta tämä print screen on täysin aito, ei muokattu)

Tää outoa on

Eikö se ole varsin kummallista, että jos mikään ei oikeastaan ole hyvin, niin silti vetää perinnölliset trrt-trrt-kohtaukset kun on jostain syystä niin kivaa?
Onko se nyt niin, että kun tapahtuu, on helpompi hengittää? (tyttöbändilainauksen tunnistajat sanokaa hep!)

trrt-trrt on suvussa kulkeva omituinen kohtaus. Silloin hykerrellään käsiä oudosti ja päristellään. Se viittaa suureen innostumiseen/jännitykseen. Must see että ymmärtäis.

Halusin

Kaksi vuotta sitten kirjoitin listaa siitä mitä tarvitsen. Katotaas miten ämmän kävi.

Mä haluan

ja tarvitsen:

-television, ja sen lisäksi uuden tv-tason
Televisio on. Digiboksia ei, mutta mulla onkin suunnitelma. Tv-taso on se sama vanha. En vieläkään raaskinut hankkiutua vanhasta eroon.

-auton
Onhan mulla. Tahdon uuden.

-kahvinkeittimen, vanha on jo vanha ja tippalukko ei toimi koskaan. Pari pisaraa jää aina vaanimaan ovelana että otan kannun pois.
Samalla mennään. Puolustuksekseni täytyy sanoa että ruokakuntaani kuului henkilö joka omisti paremman. Nyt kaivoin varastosta tuon vanhan.


-pesukoneen. Ei lähde tuolla vaatteet puhtaaksi.
Sama kuin edellinen. Tosin vanhaa pesukonetta ei enää ole. Nyt on uusi vanha kone, jossa vesi oikeasti kiehuu kun pesee 90 asteessa. Höyry pesuhuoneessa on vaikuttava näky. Pakko tulla puhdasta.

-puhtaita mattoja
Sain. Ostin, en pessyt.

-uuden kännykän. Akku tyhjenee valon nopeudella, ja lataus on muka puolessa tunnissa valmis.
Tämäkin mulla on! Jopa kaksi. Toinen ei ole oma, vaan työn.

-ompelukoneen. Tai nöyrän ja ilmaisen ompelijan.
Kumpaakaan ei ole. Mutta kaupassa ja ompelimossa tekevät sellaista jos rahalla maksaa.

-uuden kirjahyllyn. Ei mahdu enää kirjat tuohon vanhaan.
Vanhasta hankkiuduin eroon pari viikkoa sitten. Ei ne mahdu tuohon uuteenkaan, mutta se oli halpa. (Näin sitä muuttuu oman isänsä kaltaiseksi, mitä sitä muulla väliä kun halvalla saa ja joskus sitten viiskymppisenä parempaa joo, mitä sitä värejä valkkaamaan, pääasia että on halpaa ja täyttää tehtävänsä! Ei mua tuo kirjahylly ahdista mutta se ajatus, se ajatus!)

-uuden tietokoneen. Tehokkaamman, paremman ja enemmän muistia omaavan.
On! Muistiakin ostin lisää. Mutta tää on "tällanen peruspaketti" niinkuin takuuhuollossa tuhahtivat. Siat. Silti tehokkaampi ja parempi, eli tavoite täytetty.

Summa summarum, toiveeni ovat toteutuneet 70 %:n tarkkuudella. Aika hyvin! Ei yhtä hyvin kuin 80 % minkä erheellisesti laskin kun ajattelin että ompelutoive on kuitenkin toteutunut, mutta eihän se ole.

Moving in moving out

Jos haluat tuntea itsesi todella pidetyksi ihmiseksi, kerro muuttavasi. Jokainen siskon kummin kaima ja puolituttu tarjoutuu muuttoavuksi. Jopa siihen pikkutavaran pakkaamiseen tai siivoukseen.
Jos haluat tuntea itsesi yksinäiseksi, muuta. Kukaan ei todellakaan pysty nipistämään aikataulustaan edes pientä viisiminuuttista muuttoosi.

Muutto on helvettiä. Tavaraa riittää, ja vaikka heität sitä roskiin, sitä riittää silti. Päiväkausien pakkaamisen ja raivaamisen jälkeen tarvitset vielä viisi miljoonalaatikkoa joihin tulee tavaraa jota et tiennyt edes omistaneesi, kera tavaran jota tarvitset päivittäin.

Muuttoon mennessä olet ehtinyt unohtaa ne taikatemput mitä vaadittiin huonekalujen saamiseksi asuntoosi. Ai niin, tossa sohvassa oli toi kulma mikä piti sahata pois, eikä toi pöytä mahtunut tosta ovesta. Kirjahyllyhän on siis valmistettu tässä ennenkö tätä asuntoa olikaan ja talo rakennettu siihen ympärille.
Uudessa asunnossa on tietenkin uudet kommervenkit.

Kaikesta huolimatta ihmiset olivat ihania ja auttavaisia, vaikka muuttoni ovat olleet lukuiset. Yksin olisin tuhertanut itkua ja vaipunut epätoivoon, mutta auttajien kera suurin osa vitutuksesta kuittaantui naurulla. Kiitos!

Hidas rokkari

Ally paiskasi minua taannoin kunniamerkillä:


Kiitän, pokkaan ja luovutan puolestani kunniamerkin seuraaville:

Ally, Sebbie, Kumina, Nopo, Sun äitis sekä Jenni-Juulia.

Kahdeksan iloa

Ally kertoi kahdeksan ilonaihettaan ja vaikka ei varsinaisesti haastanut niin haastauduinpa kumminkin.
Eli kahdeksan ikiomaa ilonaihetta, ei missään varsinaisessa järjestyksessä.

1. Syysilma
Syksyllä viileä, kirpeä, kostea ilma josta saa nauttia metsässä. Haikea ja iloinen hetki.

2. Kesäaamu
Kesällä hetki josta ei tiedä onko se aikaisin vai myöhään. Ei tiedä onko menossa vai tulossa mutta aurinko paistaa kuitenkin.


3. Herääminen
Herääminen aamuyöllä siihen että kello on vielä niin vähän että voi jatkaa unia. Bonuksena aamuseksi samaan aikaan, nukkumisaikaa vielä jääden.

4. Raukeus
A.k.a nokkaunet seksin jälkeen.

5. Saavutus
Kun saa jotain valmiiksi tai huomaa tehneensä oikein.

6. Uusi kirja
Lukematon kirja jonka tietää olevan hyvä. Se hetki kun sen ottaa käteensä ja yhtäkään sivua ei ole vielä luettu.

7. Ihastuminen
Tunteista mitä parhain. Odotus, jännitys ja haaveilu.

8. Kaikki annettu
Fyysisen ponnistelun aikana/jälkeen seuraava olo.

Ja monta muutakin pientä ja isompaa iloa tuli mieleen.

Voi video

Hankalaa. Helvetin hankalaa. Ja silti niin helppoa, luontevaa, juuri sitä mitä kaipaan.
Mistä näitä sikiää? Toissa kesänä kysyin että mihis sitä hiihtäis. Kysyn samaa, tahdon vastauksen.

Oi niitä aikoja!

Vaihtoehtojen runsaus on lamauttavaa. World at your feet!
Silloin kun minä olin omilleni muuttava opiskelijan irvikuva, asunnoista oli pula. Vuokrattavana-osastolle pääsi vaikka puistoon sijoitetulla teltalla. Siitäkin oli taistelemassa kymmenen asuntoa tarvitsevaa.
Nyt valinnan varaa on. Liikaa. Huomaa miettivänsä täysin epäolennaisia asioita, kuten talon väriä ja parvekkeen sijaintia. Että ois tosi ihana asunto, kunhan se olisi vain siinä toisen kadun varrella. Sata metriä tuonnempana. Hissitalossa. Toisin päin. Paremmassa maineessa. Paremmalla feng shuilla varustettu.

Toisaalta nirsoilen tahallani. Uskon vakaasti että oikea ratkaisu tupsahtaa eteeni todella vaivattomasti.
Uusi asunto on kasvanut mielessäni uuden elämäni symboliksi. Hyvyyteni ihmisenä on suorassa suhteessa asunnon ihanuuteen.
Ratkaisu mahtaa olla ihan vieressä. On ne talot niin kauniita. Mutta entä jos kumminkin...?

Viisauden äärellä

Hämmästelin kaupassa pölynimurien ihmeellistä maailmaa. Valintani rajautui kahteen koneeseen, tehoiltaan hieman eroaviin. Mietiskelin enää mööpeleiden melutason eroavaisuuksia, joten suuntasin kulkuni tiskille.
Avulias myyjä tulikin kytkemään koneita verkkovirtaan ja esittelemään säädettäviä varsia.
Siinä sitten kuuntelimme, ensin toista imuria ja sitten toista. Selkeä ero.
Avulias myyjäni oli kuitenkin sitä mieltä että asia vaatii vahvistusta, ja loihe lausumaan: laitetaan ne molemmat yhtä aikaa päälle!

Ja näin tapahtui. Vakavailmeisenä julistin valintani ja kiitin palvelusta. Nauroin vasta kotona.

vitun vaikee

Olisin helvetin paljon helpompi ihminen jos vain hermo kestäisi olla.

En tahdo olla säälittävä, silminnähden huono
ja kaikkien neuvottavissa. En kestä hyväntahtoisia neuvoja ja idioottivarmoja ratkaisuja. En tahdo kuulla että kyllä se siitä, asioilla on tapana järjestyä ja suoraan sanottuna suurin piirtein sellaista tämä paska elämä nyt vaan on, kantsis vaan kärsiä.

En tahdo olla joka ikisen asian ymmärtäjä, sietäjä ja hymistelijä. En tahdo kuulla että jokaiseen asiaan olisi ollut parempi ratkaisu jonka ala-asteellakin oleva olisi ymmärtänyt paremmin kuin minä. En kestä sitä että joka ikinen Radio Suomella vingutettava iskelmä tiivistää kaiken tämän muutamaan korniin säkeeseen.
Jonkun sopivan instanssin pitäisi myöntää lupalappuja vitutukseen. Lappu oikeuttaisi pysäköintiin invapaikoille, yksisuuntaisen kadun väärälle puolelle, bussipysäkille ja keskelle moottoritietä. Kaupan kassajonossa saisi etuilla sillä lapulla ja baarissa olutta alennettuun hintaan. Tupakka olisi tietenkin verovapaata.

Väsynyt. Vitun väsynyt.

En tahdo olla ambomaan nälkälapsi, jonka ongelmien edessä kaikki pitävät hiljaisen hetken.
Tahdon olla normaali, tahdon olla minä taas.

Kyllä se siitä!

Olen ekokatastrofi, ladattu ase, valtion vihollinen, ärsyttävä, helposti syttyvä, räjähdysaltis ja ympäristölleni vaarallinen.
Liikaa, liian vähän, enemmän, vähemmän, olisit, tekisit, pystyisit, voisit.
Huostaanottakaa, tuomitkaa oikeustoimikelvottomaksi, viekää pehmeään huoneeseen jossa ei ole nurkkia.
Antakaa lääkitystä, armoa, sääliä, ymmärrystä, pään silittelyä ja selkään taputtelua.
Muistakaa iltarukouksessa, kirjoittakaa puolestani joulupukille ja tuokaa minulle alkon kanta-asiakaskortti.

Olispa litra bensaa, tulitikut ja vähemmän vastuuntuntoa.
Mutta älkää huoliko. En mä oikeasti ole rikki.

Däng däng!

Jos on kiire, niin saattaa joskus käydä niin että jumalainen väliintulo huolehtii kiireen vähenemisestä.
Polvella on tietty liikerata jota ei pidä rikkoman. Jos rikkoo, kuuluu riks-raks-poks.
Nyt sitten käveleskellään hitaasti ja harkitusti. Ettei vaan sattusi mitään.

The Boss

Testasin johtajuuttani.

What Famous Leader Are You?
personality tests by similarminds.com

Olen JFK! Siistiä.

Mikrokosmos

Valokuvatorstain aiheena on mikrokosmos.
Kamera ei suostu yhteistyöhön ja on ihan hirvittävä nälkä joten pitäkää kosmoksenne.

(Miksi ihmeessä se jää polttamaan tuota "one moment"-valoa mutta ei piru vieköön yhdisty, häh? Paskan möivät.)

Nimeni on Dingo

Aloitin suuren vaalennusprojektin. Kohteina hiukset ja housut.
Joskus kauan aikaa sitten roiskaisin siivotessa Domestosta päälleni. Mustat housut eivät siitä oikein tykänneet; housuihin tuli komeat valkoiset läiskät. Ajattelin että menevät kotihousuina ihan hyvin pienestä värivirheestä huolimatta. Sitten sain kuningasidean ja paikkasin värivirheen mustalla tussilla.

Tussin jälki ei kuitenkaan kestänyt lähempää tarkastelua. Housut näyttivät tahraisilta.
Post-pääsiäisinnossa ostin domestosta ja ajattelin vaalentaa koko housut. Vahva kloori-vesisekoitus ämpäriin ja housut perään. Siellä saivat olla jokusen tunnin, välillä tökin niitä vanhalla samppoopullolla kuin paraskin pyykkimuija.
Tulos oli ihan hyvä. Housuista tuli tummanruskeat. Mutta miten kävi tussilla värjätyn osan? Pystyykö puhdistusaineiden kuningas permanent-tussiin?
Voin kertoa, rakkaat lukijani että ei pysty. Tussi on ja pysyy. Kostoksi taidan viskata rievun roskakoriin. Oppiipahan!

Kloorinhajussa aloitin toisenkin vaalennusprojektin.
Olin varustautunut värinpoistoaineella ja vaaleaakin vaaleammalla vaalennusaineella.
Värinpoisto päähän. Tulos oli juurikin niin järkyttävä kuin voi kuvitella, kuten jokainen värinpoiston tehnyt tietää. Konkarina en tästä kuitenkaan hätääntynyt, vaan sekoittelin vaalennusaineen ja sivelin hiuksiini.
Vaikutus ei ollut ihan toivottu. Sivut ja juuret olivat ihan sitä haluttua sävyä, mutta päälaella keinui oranssin värinen heltta. Hyvää pääsiäistä!
Tässä vaiheessa annoin auringon laskeutua värjäysprojektini ylle ja menin nukkumaan.
Aamulla sekoittelin loputkin värinpoistoaineesta. Tulos oli hiukkasen parempi, tuska uskomaton. Päänahka kirvellen ja surkeasti uikuttaen istuin odottelemaan vaikutusajan loppumista.

Käyttöohjeessa uhkaillaan että jos tunnet minkäänlaisia kiristäviä, puristavia, kirveleviä tai punoittavia oireita, keskeytä värjääminen oitis ja ota yhteyttä lääkäriin ennen seuraavaa värjäyskertaa. Tein niin kuin jokainen itseään ja kauneudenhoitoprojektiaan kunnioittava nainen tekisi ja viittasin ohjeelle kinttaalla.
Vesi silmistä valuen hieroin vaalennusaineen päähäni. Lisäsin vaikutusaikaa roimasti, niinhän ne kampaajallakin tekevät. Foliota ei valitettavasti taloudesta löydy, joten en voinut askarrella siitä hienoa hattua itselleni. Harkitsin elmukelmua, mutta luovuin ajatuksesta kun kuvittelin vetyperoksidin ja muovikelmun yhteisvaikutuksia.

Tulos ei siitä paljoa parantunut. Näytän Neumannin ja Olli Lindholmin ristisiitokselta.
Minkäköhän tässä ottaisi seuraavaksi projektiksi?

Verenkiertoa haittaa

Ai jumalaut että ottaa päästä! Niin huono päivä etten keksinyt otsikkoakaan. Vituttaa tämä kirjoittaminenkin niin ettei veri kierrä. Vituttaa värjätä hiuksia värillä joka on aivan kammottava. Vituttaa kun koira pyörii jaloissa. Vituttaa kun 5 card draw on niin helvetin paska peli Paffin saitilla. Internetin kaiken maailman vinkujatkin vituttaa. Jos olisin huonommalla itsehillinnällä varustettu niin provoilisin niin perkelesti kaiken maailman aaseille joilla on köysi liian pitkä ja katto liian matala. Kauppaan meneminen se vasta vituttaakin. Jehovatkin kävivät. Ei ole kesä ja sekös se vituttaa, paitsi enemmän vituttaa se, että kevät on jo pitkällä eikä opintoviikkosaldo suinkaan ole kasvanut toivottavalla tavalla. Loppujen lopuksi vituttaa niin makeasti että taidan haalia ja vaalia tätä huolella. Niin, vittu!

Ja takkivitutushan tästä vielä unohtui. Olen patsastellut ympäriinsä nahkapalttoossa joka pitää lämpimänä kovemmallakin pakkasella. Ja siitä saatanasta lähti nappi. Ihan helvetin kuumahan se on näillä keleillä. Siinä on myöskin hihassa reikä joka on paikattu kyseenalaisin konstein. Ulkoilutakin vetoketju sanoi sopimuksen irti. Viime talvena ostetun helvetin ruman takin vetoketju teki saman. Ruskipolaski-nahkatakin karvareunus muistuttaa auton alle jääneen jäniksen turkkia. Muovitakki on helvetillisen rumasti leikattu, näytän siinä siltä kuin porsisin vähintään kuukauden päästä. Yhdessä takissa on tahra joka ei lähde pois, ja niin pienet taskut ettei sinne tunge edes kotiavaimia. Tai jos tunkee niin takki näyttää epäilyttävästi makkarankuorelta. Vanhassa, sinänsä ihan mukavassa nahkatakissa on repaleinen vuori ja räystäsperse-leikkaus. Kaupoista löytyy untuvatakkeja ja ohuenohuita takkeja. Molemmilla hintaa 300 euroa, paitsi halvennuksessa vain ysiysi. Ihanasta trenssistä lähti nappi keskellä risteystä ja luulin sitä kolikoksi. En pysähtynyt poimimaan. Varanappeja ei ole. Surupukuun, tuhkaa päälle ja alasti ulos. Ai niin, onhan vielä villakangastakki. Näyttää helvetin tyylikkäältä koirankusetuskenkien kanssa. Korkkareissa ja käsilaukkua kantaen lenkille, jeh.

Maantiedettä

Olen suuri luokittelujen ystävä. Erityisesti tykkään luokitella ihmisiä maantieteellisin perustein. Tässä siis pikaopas suomalaisten maailmaan.

Hämäläiset
Hämäläinen on hidas ja synkkä. Karjalaisten hautajaiset ovat iloisemmat kuin hämäläisten häät. Ilonpidosta hämäläinen ei tajua mitään, hiljaista pitää olla eikä missään nimessä liian hienoa. Lapset ja vähämieliset riekkuu, ei aikuinen ja viksu. Hämäläinen vähättelee itseään ja tekemisiään, että ei tää ny oo ku tämmöstä vaan, toivottavasti kelpaa.

Turku
Turussa kysyminen aloitetaan aina pessimistisesti, pessimistihän ei pety. "Ei sunkkan sul ole-" kysymykseen on helppo vastata että ei ole, ja kaikki ovat tyytyväisiä.

Pohojalaaset
Pohojalaanen ei turhia kursaile. Kaikki on ristuksen komiaa ja suurta. Kuulijan vastuulla on että kuinka komeaa ja suurta se sitten loppujen lopuksi onkaan. Pohjalaiselle ei liian hienoa olekaan.

Oululaiset
Oululainen eppäilee. Jos joku ittiään kehua retostaa, niin ei varmasti oo se asia niinku se sannoo. Ja jos menestyy, nii alas tullee ja nopiaa. Jos ei muuten tuu nii tönästää.

Peräpohjola
Oululaisen epäily potenssiin kymmenen. Ja vahingonilo! Jos kaadut, niin peräpohjolalainen on se joka nauraa.

Lappilaiset
Lappilainen ei missään nimessä ole sama kuin lappalainen. Eron ymmärtäminen voi olla elintärkeää. Lappilainen on ystävällinen ja reilu. Tosin saattaa tarjota hymyssä suin oluen, mutta jos unohdat kiittää niin tulee leukusta selkään. Mutta hymy ei hyydy.

Kainuu ja koillismaa
Kainuulainen se vasta synkkä onkin. Ei usko itseensä eikä naapuriin. Kainuulaisen tunnistat katukuvasta vihreästä luomiväristä ja nahkasohvan näköisestä nahkatakista.
Koillismaalaiselle on piinaava ajatus olla vaivaksi. Kylään tullessa sillä on melkein oma tuolikin mukana, mutta eväät ainakin. Ettei meistä mitään vaivaa, ei meitä varten tarvi laittaa!

Savolainen
Savolainen suattaa olla kiero. Vuan saattaa olla olemattakkii.

Karjalainen
Ilo pintaan vaikka syän märkänis! Puhuu ja puhuu, varsinkin hämäläinen on hukassa moisen kälätyksen edessä. Saattaa luvata liikoja.
Koillismaalainen ja karjalainen eivät voi kyläillä toistensa luona, koska kohteliasuussäännöt menevät pahasti ristiin. Koillismaalainen on hämillään karjalaisen herkkupöydän ääressä, eikä karjalainen ymmärrä tuoda omia eväitä.

Helsinkiläinen
Helsinkiläinen ei ikinä, missään olosuhteissa sano hesa. Stadista voi puhua vasta kolmannessa polvessa, aikaisintaan. Kehäkolmosen sisäpuolen erinomaisuudesta puhuvat ne jotka sanovat että hesa (= junantuomat). Aitohelsinkiläisen ei tarvitse kaupunkinsa erinomaisuutta korostaa, jos joku ei sitä tajua niin oma on häpeänsä. Stadilaista kuitenkin hieman hämmentää muu Suomi: koko tuo epämääräinen alue kulkee nimellä lande. Tämän hän sanoo häpeilemättä, eikä ymmärrä sen aiheuttamaa negatiivista reaktiota.

Illaksi kotiin

Valokuvatorstain aiheena on kodikas.

En tiedä varmaksi onko tämä ollut ennen tulipaloa jonkun koti, mutta luulen kuitenkin niin. Alakerrassa on varmaankin ollut liiketila.


Osallistun tänään kahdella kuvalla kun sopivia sattui olemaan.
Kun palasin tämän meren rannalta, avautui metsän keskellä yhtäkkiä maisema joka olisi voinut olla suomalaisen suon laidalta. Tuli kotoisa olo.

Meemi

Tähän meemiin haastan ne ketä sattuu huvittamaan.
Eli: ota blogissasi ensimmäisenä julkaisemasi teksti. Laita se turkuraattoriin ja julkaise tulos.

Tapula rasa

oih mikä klishee.

Formulakausi o sitten lähteny käyntisse. Tiätty uuret sääntömuutokset tuntuisivat tuavan hiukka jännityst peliin, mut kui mun nysse tarttis sano saaraksemme formuloist vieläki jännittävämmän urheilun, voimme lisätä mukkan öljyn ja miinat. Jokaisel kuskil viis miinaa mukkan, joit voi sitten kylvää sopivas mutkas raral. Tai öljyä, öljy kui vaa o totanoi hyvä, niinkuin jokaine autopeliä pelannut tietää.

Joku ruursoni halusi viime kui mun nysse tarttis sano yänä majoittuu rappukäytävääni. Homma näytti mut kumminki toivottomalt jo alkuun, kohteena olevan asunnon sijainti ei sunkka horisontaalisesti oli selvä (keskimmäine ovi) mut vertikaaline sijainti hakuses. Niinpä mun(kin) ovikelloni ei mar pian soi. Mitään assja kaveril ei ollut, paitsi käheäl äänel sanottu vai kummottos "sori".

Menee hetki, ovikello soi uurestas. Eikä vieläkään mitään assja ol. Kysyn onko jotain ei sunkka hukas, simmottos sit vaa joku hätänä, voinko auttaa? Assja ei kuulemma kyl mar sit ol niin yksinkertaine, nimpal mukavast joten toivotan kulkijan kui vaa suarin sanankääntein käyttämään aikansa johonki ei sunkka kehittävämpään ku ovikelloitten soitteluun keskel yätä.

Portaista löytyy onneks hyvä nukkumapaikka. Kyl mar sit siinä täsä ny hän totanoi tursotti ku tulin yälliselt koirankusetusreissult. Keskustelimme hetken aiheest "rappukäytävä - tie ihmisten kotisse vai kätevä hotellin ei mar korvike?".

Formuloiden äärest heräsin kuala simmottos sit vaa suupielest valuen, niin ku asiaan kuuluu. Kello tiätty 06.47.

kömmin sänkyssen nukkumaan, ja mikä kuuluukaan?

*ring ring*
"Au" kuulus oven takaa. Avausliike kui vaa saattoi ol hiukka nopeahko, johtuen joko huanost tasapainost ei sunkka tai vai kummottos kasvavast raivost.

Kuka menee ovikelloa soitettuaan väijyssen oven kui mun nysse tarttis sano taakse niin et saa sen päähänsä? Totanoi we have a ei sunkka winner!

"sori. sori. sori" Mikä helkkari tätä tyyppiä vaivaa? Koska intoni paneutuu sosiolokiaan o ajankohrast tiätty johtuen hiukka heikko, soitan paikal ammattiapua.

Nuokun ei mar ikkunan ääres, simmottos sit vaa ajatuksenani ol ei sunkka nukkumat ennenkö oikeus o voittanut taas, silmä sem pare vaa silmäst ja rauha kui mun nysse tarttis sano o maas.

En kuitenkaan ollut tarpeeks sitkeä, mut ovikello täsä ny ei enää soinut.

Pelaa!

Koska tämä peli ei addiktoi oikeastaan ollenkaan, haluan jakaa linkin kanssanne: Impossible Quiz

Edit: Linkki korjattu.

Pelkkää kuvitelmaa

Valokuvatorstaissa kysytään että mitä tekisit jos voisit muokata todellisuutta ajatuksen voimalla.
Jos voisin, niin takana olevasta ikkunasta avautuisi tämä näkymä:



Kelpaisi juoda aamukahvit ja ihmetellä maailman menoa.

Mikä sitä vaivaa?

En katso tv-sarjaa 24 aktiivisesti, mutta joskus on minuutti tai kaksi sattunut kohdalle.
Ja en voi olla ihmettelemättä että mikä vaivaa näyttelijää nimeltä Chloe?


Aina, ihan aina sillä on naama niinkuin olisi sormet oven välissä.
Bauerin Jaska soittelee ja Chloe näpyttää tietokonetta. Ja vääntelee naamaa tuskan irveen.
Jos mulla ois rooli tommosessa isossa sarjassa, niin varmaan hymyilisinkin välillä! Vaikka ois kuinka väki lirissä.

Vain torstaisin

Näköjään ovat päivitykseni typistyneet valokuvatorstaihin. Onhan sekin jotain.

Aiheena sininen.

Läpi tuulen ja tuiskun

Valokuvatorstaissa aiheena vastakohdat.
Muotti on tietysti valun vastakohta. Eivätkä Marilyn ja betoni niin kovin lähellä ole toisiaan.

Valokuvatorstai: Sattuma

Ensimmäinen kerta valokuvatorstaissa, aiheena sattuma.





Tällainen kuva tuli ihan sattumalta.

Että välttyisin

Kaikkea sitä on valmis tekemään että lykkäisi tenttiin lukemista.
Varasin ajan hammaslääkäriin. Hrrrh.

Kuulemma viimeinen kerta kun voin vanhaa bloggeria käyttää. Mutta ehkä kuitenkin raahaudun jatkamaan lukemista enkä suinkaan ala tutustua uuteen bloggeriin nyt.

Tarkennus edelliseen

Haluan täten tehdä tiettäväksi että ystäväni Allyn yhteydet saippuasarjaan Päivien Viemää ovat suuresti liioteltuja. Tiedossani ei ole että Ally olisi koskaan tätä sarjaa aktiivisesti tai edes passiivisesti seurannut. Joka muuta väittää, kohtaa minut pimeällä kujalla. Ugh.

Ally, Sally ja blondi

Olin Allylla kylässä. Sally Spectran kuolema tuli puheeksi. Olin epätietoinen että kuoliko Kauniiden ja Rohkeiden Sally vaiko ihan se näyttelijä. Ally valaisi että näyttelijä.
Televisiosta tuli joku alkuillan saippuasarja jota kaunareiksi luulin. Vilkuilin sitä sivusilmällä, jonkun sortin juhlat siinä olivat käynnissä.
"Ai onks noi Sally Spectran hautajaiset?" kysyin.
"Ei ku tää on Päivien Viemää" Ally opasti.

Myöhemmin illalla tajusin vaaleuteni. Tokihan näyttelijän kuolema olisi heti seuraavana päivänä jo ajan tasalla sarjassa, jota vielä esitetään huomattavasti hitaammalla tahdilla kuin sarjan kotimaassa.

Linkitetäänpä Blogilistani tilauksia; mitä luen ja miksi.

Helvettiä kuumempi
Viihdyttävää pohdintaa ja valitusta. Sopivan itseironinen.

Ravintola Viemäri
Tarkkoja huomioita ja hauskaa huumoria.

Sedis blog
Aikanani löysin Sediksen American Pie-tulkinnat ja olin häikäistynyt. Historiaa valmiiksi pureskeltuna! Just the way my lazy ass likes it.

Sun äitis
Mukavaa kerrontaa. Spöget ja Gorba ihastuttavat tempauksillaan, tulee sellainen olo että kunpa tämän perheen tuntisi ihan oikeasti.

Allyn tilitysnurkka
Päivittää usein, viihdyttävä lukea. Löysin kun tosielämässäkin tunnen.

Salakuunneltua
Hauskempi kuin irc-quotet.

Turisti
Ironia puree. Puhdas, peittelemätön vitutus saa minulta pisteet aina.

Lehti
Huomisen uutiset jo eilen!

Isosisko
Joskus turhankin kriittinen ja piilomerkityksiä etsivä. Herättää kuitenkin ajatuksia.

Tää on nyt tätä
Rehellistä kerrontaa arjesta.

(ne teki siitä) Rumaa rakkautta
Tähän olen koukussa, odotan seuraavaa päivitystä malttamattomana.

Hilloa kansalle
Valloitti Trivial Pursuit-sarjakuvalla. Pelaa Piirrä ja Arvaa-peliä Olli!
Vei pantavimman blogin sijan listallani heti. Tarkempi tutustuminen paljasti haaveeni turhaksi. Mutta silti!

Lisääkin on mutta nää riittäkööt toistaiseksi. Ehkä jonain päivänä laitan linkkilistankin tuonne sivuun.

Asenna, koneista ja säädä

Linux koukuttaa. Jos vielä vähän säätäisi, jos vielä tuota kokeilisi.
Tajusin säätäneeni liikaa kun aamulla torkkuherätystä painellessa olin sitä mieltä että torkku on vääränlainen. Että ei se saa olla OSS, täytyy hakea netistä uusi.

Soitin jopa Soneralle kun nettiyhteys ei toiminut kertalaakista. "Joo ei me kuule anneta käyttöjärjestelmätukee ollenkaan". No ette varmaan niin.

Kun ei ole arkisia "pakko olla paikalla"-juttuja, ei viikonloppu juuri normaalista viikonpäivästä eroa. Tylsää.

Miii-iinä! Osa 2

Ha! Vuodesta 2000 asti ainakin olen tätä suunnitellut ja nyt sen tein.
I proudly present:


Linux asennettu!
Pähkäilin pitkään Ubuntun, Fedoran ja Mandrivan välillä mutta päädyin kuitenkin Ubuntuun.
Kehuvat vakaaksi ja vinkkejä löytyy sivutolkulla.

Ostin siis tänään uuden tietokoneen. Vanhan päivitys oli kuolleena syntynyt idea. Seuraavaksi soitan Wenzel Hagelstamille ja pyydän arvion tuosta entisestä nuhapumpusta. Lie sillä sixpackin saa.
Ja nyt vasta huomasin etten edes yhtään asennuskaljaa juonut! Paha erhe!

Miiii-iinä!

Tein sen!
Kaivoin yhden rästihomman esiin ja pakersin sen kanssa vaikka kuinka kauan!
Löysin virheenkin. Kaksi, itse asiassa. Olin mielissäni.

Ei sillä että siitä olisi valmista tullut. Mutta että edes jotain!
Elämäni mies sai töistä joululahjaksi aterinsetin. Olin kovasti tohkeissani, sellaista on nimittäin kaivattu, mutta ei puhettakaan että tekisi mieli törsätä toistasataa euroa haarukoihin ja veitsiin.
Mutta sitten kävi ilmi ettei sitä voi ottaa käyttöön. Luulin vitsiksi.
Jouluaterialla niitä sitten käytettiin. Myöhemmin elämäni valo sitten katseli niitä. "Näihin on jääny jotain läiskiä hei". Totesin että niin niihin astianpesukoneesta voi jäädä. Naureskelin vielä että pitää pyyhkeellä kiillottaa.
Se kiillotti ne. Ja laittoi ne takaisin sinne laatikkoon missä ne tulivatkin.

Kyl kannatti

Koira on menossa huomenna trimmaajalle.
Trimmausohjeissa sanotaan ettei hankalia hoitotoimenpiteitä kannata suorittaa edellisenä päivänä, ettei koiralla olisi valmiiksi negatiivista asennetta.
Jääräpäisesti alan kuitenkin leikata kynsiä. Ihan perussettiä hei, kyllähän se antaa ne leikata. Ja eihän sitä nyt voi sinne viedä ilman että kynsiä leikkaa, mitä ne siellä oikein ajattelisivat?

Leikkaan kynnet. Ei hätäpäivää.
Paitsi toisen kannuskynnen kanssa sakset kääntyvät hassusti ja leikkaan hermoon. Koira kiljahtaa korvan juuressa niin että säikähdyksissäni viskaan sakset pöydän alle. Saan osakseni hyytävää mulkoilua.
Verta ei tullut nimeksikään eikä tuska kuuleman mukaan ole nipistystä suurempi. Drama Queen kuitenkin piti teatteria yllä asiaankuuluvasti. Ehkä saan anteeksi jo ensi viikolla.

Uuttapa vuottapa

Blogger se senkun uudistuu vaan. Ensin tuli beta ja nyt se kyselee jo Googletunnusta. Katselen kehityksen kelkassa huristavien selkiä ja bloggaan sitkeästi tällä.

Uusi vuosi on vastaanotettu kahden päivän juhlinnalla.
Tästä johtuen olen kykenemätön tekemään minkäänlaista yhteenvetoa edellisvuodesta. Sen sijaan aion ennustaa tulevaa.

Vuonna 2007:

-Puuterinväriset maxi-sloggit ovat übermuodikkaat
-Lordi valitaan eduskuntaan
-Susan Kuronen voittaa euroviisut
-Suomi ymmärtää ettei jokaisesta EU-direktiivistä tarvitse tehdä lakia
-Kateus, tyhmyys ja vanhoillisuus eivät ole enää iltapäivälehtien uutisten kantava voima

Itse aion henkistyä, lopettaa viinanjuonnin, tupakanpolton, uhkapelaamisen, voin käytön ja vittuilun.
Nostradamuksenne,
L

Peiton alle piiloon

Eilettäin oli viimeinen työpäivä.
Apinan raivolla tein tuntilappuja ja korjailin niitä sen tuhat kertaa, kun aina löytyi vielä yksi virhe. Että viitsisi hyvillä mielin lyödä mennessä oven kiinni ja vastata ensi viikollakin puhelimeen.
Kevensin avainnippua, otin ikipinttyneen kahvikupin kainaloon ja ajelin kotiin ääneen laulaen. Uhkailivat että ei tämä ehkä tähän lopu.

Ja johan alkaa tekosyyt loppua valmistumisen viivyttämiseksi. En halua! Tahdon seuraavat kymmenen vuotta kirota harjoitustöitä, suorittaa rimaa hipoen tenttejä, tuijotella kelloa, ravata tupakkapaikan ja kahvilan väliä, bilettää keskellä viikkoa, nillittää opettajista, kirota opetuksen turhuutta ja besserwisseröidä.

Ja josko ne sieltä vielä soittavat niin otanhan minä sen paikan kyllä. Vaikka en haluaisi. Ja sitten ei kyllä tarvi haaveilla että tuota rästihommien pinoa kirjahyllystä keventäisi.
Ehkä sitten olisin niin kuin Rakas Työkaveri(tm). Se on Akkamaisen kostajan ja Munattoman rakkauden mätä hedelmä. If they mated, niinku.

Rystyset valkoisena puristaisin tuolin käsinojia ja silmät pyörisi niinkuin hedelmäpelin kiekot. Joka käänteessä vittuilisin ja etsisin vikoja. Ai että olisin iloinen kun pääsisin jonkun virheen osoittamaan. Ruokatunnilla lappaisin evästä suuhun valon nopeudella, että äkkiä ehtisin takaisin puristamaan niitä käsinojia. Tulikuuman kahvin tyhjentäisin kupista niin nopeasti että Kola-Olli olisi kateellinen. Ja mulla ois hirveen vaikeeta aina. Eikä kukaan muu tietäis ikinä mitään eikä mitään osais ku minä vaan.

Asiasta aivan toiseen.Turisti, joka sivumennen sanoen on uusi idolini, kirjoitti että nalkutus on lie jokaisen naisen helmasynti.
En näe! Nythän on niin, että jos joku asia ärsytti minua eilen, toissa päivänä tai vaikka viime vuosikymmenellä, niin johan olisi kumma että se siinä välissä olisi maagisesti lakannut ärsyttämästä. Jos siis ajatellaan että nalkutus on samasta asiasta mainitsemista usein ellei loputtomiin.
Eikä semmoista voi syntinä pitää että jos joku ärsyttää. En nalkuta. Avaudun.

Ja opiskelusta vielä. Kuvittelen raukka harhoissani että niitä rästihommia olisi muka vähän. Jos kolme vuotta meni niiden välttelyyn, niin milläs ilveellä kuvittelen ne puolessa vuodessa tekeväni, häh? Että eihän se kun itseä tuosta niskasta kiinni vaan joo. Ei riitä tiernakaupungin pitkäripaisten laatikkoviinit siihen.

For those about to rock

1. Sukupuolesi?
She's got balls

2. Mikä on suurin unelmasi?
Dirty deeds done dirt cheap

3. Mitä inhoat?
Caught with your pants down

4. Millainen fiilis sinulla nyt on?
That's the way I wanna rock 'n roll

5. Miten elämäsi sujuu ylipäätään?
Ain't no fun (waiting 'round to be a millionaire)

6. Mistä asioista pidät?
Whisky on the rocks

7. Mitä haluaisit sanoa ihastuksellesi/tyttö-/poikaystävällesi?
Cover you in oil

8. Missä haluaisit olla?
Back in black

9. Kuvaile elämää?
Nervous shakedown

10. Kuvaile itseäsi?
T.N.T

11. Mitä sinä haluaisit juuri nyt?
High voltage

Siinäpä vastaukset kysymyksiin AC/DC:n tuotannosta. Meemi se tämäkin, kuulemma vanha mutta minä en ole ennen törmännyt.

Vastaan huutoon

Sain haasteen Pastillinjauhajalta.
Kokoa pieni tarina vähintään kolmesta seuraamastasi blogista ja tarinan haasteblogista, ottamalla yksi virke kustakin. Haasta ne blogikirjoittajat tekemään oma tarinansa, joilta lainasit virkkeet, paitsi sitä joka sinut haastoi.

Eli täältä pesee,

Työstä ja impotenssista

Hänen Majesteettinsa Kelluvalla Bordellilla. Ei hullummin ensikertalaiselta. Virheeni oli ottaa Gorba mukaan. Meidän suhde on ollut aika myrskyisä. Se on kuitenkin lempiharrastukseni, joten annetaan mennä.

En antanu numeroani tai koko nimeäni, eikä sitä vastoin hänkään omiaan.

Eli jos taksi suhaa stadissa tänään, syy on tässä, ei erityisessä huvittelunhalussani. Minä tulen sinne helvetin isolla traktorilla ja murskaan, murskaan, murskaan.

En minä halua harrastaa lähdekritiikkiä, arvuutella vierustoverin seksuaalista suuntautumista, kokea haasteita työelämässä, ottaa kantaa puolesta tai vastaan asioissa joita en ymmärrä. Ja minäkun melkein jo pääsin nukkumaan poliisin kanssa samaan huoneeseen, ehkä parempi näin!

Koskaan ei toki tiedä mitä pimeässä tapahtuu, edes vaatekomeroissa.


Tää oli hauskaa. Blogeistaan virkkeitä lainasivat:Herttua, Turisti, Sun äitis, Jak, Saara, Pastillinjauhaja, Sedis sekä Nopo.

Hei, me pelätään!

Pienenä rakastin lentämistä. Ensimmäisellä lennollani tosin oksensin, enkä tästä johtuen päässyt helikopterilennolle messuilla. Pidin tätä epäoikeudenmukaisena: olinhan lentänyt takaisin oksentamatta, vaikka äiti pitelikin Finnairin valkoista paperipussia leukani alla koko lennon ajan.

Nykyisin lentäminen on kaikin keinoin koitettu tehdä epämukavaksi. Tilaa ei ole, veritulppia uhmaten täytyy ihmisen matkustaa. Koneeseen mennessä näkee ensimmäisen luokan; penkeillä on leveyttä, pituutta ja kallistusastetta. Voi makoilla selällään eikä varpaanpää silti kosketa naapurin tuolinselkää. Tai eihän se enää taida olla ensimmäinen luokka vaan business class: viitaten siihen että yksityishenkilön ei todellakaan kannata tuhlata niin naurettavaa summaa matkustamiseen. "Economy classiin" onkin sitten ahdettu matkustajat kuin karja ainakin. Olen aika pienikokoinen ihminen, mutta jalkoja alkaa pakottaa todella nopeasti. Hirvittää edes ajatella isompia kanssaeläjiä samassa sillipurkissa.

Siinä voi sitten polvet suussa, naapurin kyynärpää silmäkulmassa ja muovitarjottimen sisältö pöydällä uhkaavasti keikkuen kiitellä että on se kuitenkin halpaa tämä. Onko se? Onko se todellakin niin halpaa? Vai ainoastaan halvempaa kuin pröystäilevä business class ja nopeampaa kuin mukavampi matkustaminen?
Haluaisin tietää kuinka paljon enemmän joutuisin lentolipustani maksamaan jos kolme, tai edes kaksi, penkkiriviä poistettaisiin koneesta. Ja ehkä ihan hitusen voisi nipistää sieltä ensimmäisenkin luokan puolelta.

Toinen merkittävä lentomukavuuden latistaja on pelko. Kuinka pitkälle suostumme venymään? Milloin sanomme että nyt riittää, ennemmin kuolen terrori-iskussa kuin alistun levittelemään henkilökohtaiset tavarani kaiken kansan nähden, kantamaan maallisen omaisuuteni minigrip-pussissa ja maistamaan lapsen tuttipullosta
turvatarkastuksessa?

Mutta tähän suostutaan, koska "enhän minä ole terroristi".

Ilmailuhallinnon sivuilla kerrotaan myös toimista tax free-ostosten suhteen.
Turvatarkastuksessa matkustaja tulee esittää sinetöity ja avaamaton pussi sekä ostoksista saatu kuitti.
Sinetöity pussi? Käy järkeen. Avaamaton? Toki. Kuitti?
"Tässä herra turvatarkastaja. Olkaa hyvä ja tarkistakaa että en ostanut lentokentän tax free-myymälästä räjähteitä, vaikka ne olivat siinä hyllyllä hajuvesien ja tupakkatuotteiden välissä."


EU:n ulkopuolisen maan lentoaseman tax free -liikkeistä ei siis voi ostaa nestemäisiä tuotteita ja tuoda niitä mukanaan matkustamoon, vaan ne tulee pakata ruumaan meneviin matkatavaroihin. Jos lennät EU:n ulkopuolisen maan koneella, nestemäisiä tax free –ostoksia ei voi tehdä myöskään lentokoneessa.
Ja minkä hintainen on tax free-tuote EU:n kansalaiselle EU:n sisäpuolella? No, ostoksensa voi sentään suorittaa ennen turvatarkastusta ja laittaa ne ruumaan meneviin matkatavaroihin.

EU:n komissio on laatinut yhdenmukaistetun luettelon ilma-aluksen matkustamossa kielletyistä esineistä. Esimerkiksi rullalauta on luokiteltu tylpäksi esineeksi jolla voi aiheuttaa vamman.

Eikä tää tästä kummene

Pössis ei kun pahenee vaan.
Ainoa syy siihen etten viillä avohaavaa avaimilla, on Tallinnan laivalla odottava paratiisi josta Gösta aikoinaan riimitteli.
Laivalla en tosin vietä kuin jonkun tunnin mutta lupaan etten ole sitäkään selvinpäin.

Pakannut en ole yhtään. Lähtöön on sentään vielä aikaa 11,5 h.
Tälle saamattomuuden määrälle olisi hyvä alkaa keksimään jotain tekosyitä, sellaisia sosiaalisesti hyväksyttäviä. Miksi tehdä tänään jotain minkä tekemistä voi lykätä vielä huomennakin?

Flunssakin on. Ruikuti ruikuti.
Vitutus etsii purkautumiskanavaansa. Toistaiseksi se kuitenkin tyytyy kytemään hiljaisella tulella, kypsyttäen. Köysi liian pitkä ja katto liian matalalla.
Ottaisko oluen, kirkasta vai siirtyisikö suoraan suonensisäisiin nautintoaineisiin?
Jumala mielessä, opasti pomo kun töistä lähdin. Siellä ja syvällä.

Pahimman luokan haircuttia

On se nyt perkele.
Hiukseni ovat olleet lyhyet jo vuosia. Käyn kampaajalla noin kerran kuussa. Minulla oli, siis oli, luottokampaajien luottokampaaja. Palvoin luottokampaajaani. Mutta se meni ja lopetti. Tyystin. Tykkänään. Vaelsin pitkin paskan kaupunnin katuja etsien uutta. Mutta näillä näkymin päädyn viettämään loppuelämäni muistellen sitä suunnitelmallisuutta, näkymää, visiota, ammattitaitoa ja ihanuutta minkä tuo mies elämääni toi.

Ensinnäkin, mitä ihmettä pitää tehdä että saa hiuksensa pestyä kampaajalla? Käsittääkseni se on aina sisältynyt palveluun. Niin ei! Eksä pese sitä koskaan, häh? Sillä muotoilutuotteen määrällä mitä minä hiuksiini upotan luulisi tylsistyttävän paremmatkin sakset. Tai vaikka vaan että sitä olisi mukavampi leikata.

Eikä riitä rautalanka siihen että saisi uuden mallin päähänsä. "Ei ollenkaan tarvi olla samanlainen kun tää nykyinen, saa tehdä ihan mitä haluaa", "mulla on ollu tää otsis/toispuoleisuus/jokumuumikähyvänsä aika pitkään ja haluaisin jotain uutta", "minkälaista ehdottaisit?" Niin johan nämä amatikoulun lahjat hiusmuotoilulle sirkuttamaan että "mä leikkaan tästä tälleen ja tälleen, ku se on näköjään ennenki leikattu silleen" "onks täältä leikattu näin viimeks? Mä että saisit silleen samanlain" "ai onksnää sivut leikattu minkä mittaisella (mikä perkele se nyt on, se muovilätyskä mikä laitetaan siihen koneen päälle)?"

En tiedä, en tiedä, ei kiinnosta. Katsokaas kun se syy siihen että menen kampaajalle on se, etten itse osaa tehdä hiuksilleni yhtään mitään. En osaa leikata, en tiedä miltä näyttää ohennettu, kerrostettu, toiselta puolelta jännästi veitsellä leikattu kuontalo. Maksan siitä, yllättäen, kampaajalle. Tahdon istua tuoliin, chillailla kun päähäni hierotaan äärimmäisen puhdistavaa hyväntuoksuista shampoota, lukea juorulehdet ja mennä kassan kautta kotiin.

Niin ei! Tänäänkin kerroin, vastauksena kysymykseen että mitäs tälle tehtäisiin, että josko tästä pään toisella puolella olevasta lirpakkeesta pääsisi eroon. Kampaaja nyökkäilee, hymyilee ja kertoo että josko tästä ohennettaisi tälleen niin se sit nousis paremmin pystyyn. Suu loksahti auki, kirjaimellisesti. Puhunko seinille? Puhunko vierasta kieltä?

Hiuksia ei tietenkään pesty. Sen sijaan kammattiin tukkaa niin että pelkäsin sen lähtevän irti. Kun leikkaus oli puolessavälissä, minulta kysyttiin että miten olen nyt sit aatellu tätä laittaa. Hiljaiseksi vetää. Pitkäksi ja kiharaksi kuule oon aatellu laittaa.
Toivoin parasta, pelkäsin pahinta ja jatkoin ensimmäisen maailmansodan jälkeen ilmestyneen akkainlehden lukemista. Missä ovat uudet lehdet? Trendikampaamosta löytyy ainoastaan hillittömät pinot erilaisia pinni-lehtiä ja pahimmassa tapauksessa kampaajaliiton propagandalehtiä. Tusinakampaamossa on jonkun rouvashenkilön lahjoittamia ET- ja Seura-lehtiä, koirankorville luettuja Aku Ankkoja ja Seiska. Aina se saatanan seiska.

Puoli valtakuntaa hyvästä kampaajasta! Hinnalla ei niin väliä, palvelulla sitäkin enemmän.