Munaton

Teen ehdotuksen, kerron suunnitelman, ideoita, kannatusta, kalenterin pläräystä.
Munaton siirtelee papereitaan, katselee kenkiään, kommentoi laimeasti. Kannattaa ehdotusta.

Seuraa vinkumista sähköpostilistalle. Nokun, muttakun, nokun. Argumentoin, perustelen, kyselen mielipiteitä. Munaton jatkaa vinkumista. Kannattaa periaatteessa, käytännössä kääntää asian päälaelleen, ehdottaen täysin erilaista ideaa. Kun tämän pitää olla näin. Kun minä haluan nyt näin.

Munaton ottaa minua suunnattomasti aivoon. Kun Munaton tapaa hyvän, se säikähtää. Apua, mitä jos joku huomaa että tuo on parempi kuin minä? Kun Munaton tapaa ahkeran ja hiljaisen, se iloitsee. Tämä buustaa egoani, tämä on nakkikoneeni. Ahkerille ja hiljaisille voi sitten tiputella pieniä armonpaloja matkan varrella, "tosson sulle kun vedit homman niin hyvin". Munattoman maailmaan mahtuvat ainoastaan perseennuolijat ja viholliset. Sietämättömyys kritiikkiä kohtaan, oman äänen rakastaminen, vanhoillisuus ja mustavalkoisuus. Siinä neljä elämän peruspilaria joiden päälle on hyvä rakentaa. Jos syöt älä syö jos on pakko syö pahaa.

Munatonta pitäisi käsitellä silkkihansikkain ja muistaen aina liehitellä. Itsenäinen toiminta pitäisi sen mielestä ilmeisesti kieltää lailla, sikäli paljon se tuntuu kokemukseni mukaan riepovan. Eihän tuollaisia ihmisiä voi kuin rakastaa, kun muuuten ne pitäisi laittaa verkonpainoksi ja kevyemmät osat matonkuteiksi.

Suunnitelmani mukaisesti otin uuden askeleen blogilistan käytössä. Ruksin lisää suosikkejani ja odottelen päivityksiä. Niin se saatanan lista ei edes toimi! Päivitykset näkyvät päin persettä. Mikä sitä viiraa?